« Takaisin

MADAGASCAR 3

Lastenkulttuurin nuorisotoimittaja Aurelia Sippoin ja kulttuuritoimittaja Tapio Sippoin. 02.04.2020.  12:56:22

Katsoimme äsken jo Madagascar ykkösen ja kakkososan. Nyt oli vuorossa kolmas. Tapion mielestä kolmonen on paras, eli edistystä tapahtuu. Aurelia taas totesi, että ykkösosa on paras. MADAGASCAR kolmosessa tarina ainakin jatkuu sujuvasti ja kuten Aurelia asian sanoo, ”elokuvan sirkusteema oli miellyttävä ja kiva”. Alex-leijona, Marty-seepra, virtahepo Gloria ja kirahvi Melman yrittävät edelleen kaikkensa päästäkseen takaisin kotiin rakkaaseen Isoon Omenaansa (New York, ja siellä Manhattanin eläintarha). 

Mukana seikkailussa ovat jo ennestään tutut sankarit, eli tietenkin myös Kuningas Julien, Maurice ja ne maailmankuulut pingviinit. Uusina tuttavuuksina elokuvaan ilmestyy hieno hahmo Monacon poliisipäällikkö, eläinvalvonnan ”hurmaava” daami (Captain Chantal DuBois), sekä joukko sirkuksen eläimiä. On tiikeriä, jaguaaria, koiria ja vaikka mitä karvakasaa. Elokuva sopii hyvin lapsen ja vanhemman yhdessä katsottavaksi, on humoristinen ja luova, sekä avartaa monella tapaa maailmankuvaa. Joten tätä voi suositella kyllä kaikille.

Lastenkulttuurin nuorisotoimittaja Aurelia arvioi elokuvan näin:

Elokuvan sirkusteema oli miellyttävä ja kiva. Elokuva perustui hyvin kummalliseen, tuikkivaan ja värikkääseen sirkukseen. Paras hahmo tässä elokuvassa oli nuori jaguaarityttö Gia ja söpö merileijona. Elokuva on herkkua mielikuvitukselle. Taas kerron musiikki oli hassua, ilahduttavaa ja vauhdikasta. Elokuvassa oli hyvin paljon huumoria. 

Tarkempi juonen kuvaus. (HUOM! Sisältää runsaasti juonen paljastuksia): Alex, Marty, Melman ja Gloria haluavat palata Afrikasta kotieläintarhaansa New Yorkiin. Matkan suunnitteluun ja etenkin toteutukseen tarvitaan simpanssien ja pingviinien apua. Simpanssit ovat lähteneet pingviinien kanssa jo Monte Carloon juhlimaan Afrikasta kaivamilla timanteilla ja kullalla. Muut elukat seuraavat perässä Carloon. Pingviinit ovat loistavia uhkapelien pelaajia, joten lystiä riittää. Muut elukat kuitenkin pilaavat hienot viritykset.

Piskuisessa veroparatiisivaltiossa kaikki saavat niskaansa Monte Carlon julman ja häiriintyneen eläinpoliisikapteeni Chantel DuBois’n, joka on mm. vannonut saavansa leijonan pään yksityiseen kokoelmaansa. Hurjan takaa-ajon jälkeen ystävykset pakenevat poliiseja sirkusjunaan ja liittyvät sirkusseurueeseen, jota johtaa Siperian kuuluisa sirkustiikeri Vitali

Alkaa hieno sirkusmatka halki Italian ja muun Euroopan. Kierreltyään aikansa ja harjoiteltuaa uuden upean sirkusohjelmansa huippukuntoon elukkasirkus saapuu Lontooseen, missä he auttavat Vitalia, Gia-jaguaaria ja Stefan-merileijonaa löytämään uudelleen intohimonsa show-bisnestä kohtaan. Lontoon esityksen jälkeen sirkus kiinnitetään Yhdysvaltoihin, jossa ystävykset huomaavatkin, että heidän kaipaamansa ruusuinen eläintarhaelämä ei sittenkään ollut niin ruusuista ja pian se muuttuu painajaiseksi. 

Loppuhuipennus on nyt melkoinen myllytys. Kapteeni DuBois tekee viimeisen yrityksen leijonan vangitsemiseksi. Hän ampuu myrkkynuolen Alexia kohti, mutta onneksi hän epäonnistuu. Alkaa jonkin sortin hurja taistelu, kun Kippari pingviineineen ja muut sirkuksen eläimet tulivat Alexin avuksi. 

Lopulta kaikki hyvin ja maailma hymyilee. Elokuvaa katsoville lapsille jää hyvä mieli. Ystävykset ovat löytäneet uuden kodin sirkuksesta ja DuBois apureineen lähetään rahtilaatikoissa Madagascarille rangaistuksena. (Juonen spoilailut päättyvät tähän).

Suomeksi ääni ja puhe on myös hienosti tehty. Äänirooleissa ovat mm. tutut näyttelijät Petteri Summanen, Mikko Leppilampi, Laura Voutilainen ja Janne Reinikainen.

Ensi-ilta oli 2012

Ikäraja: 7

Pituus: 94 min.

Ohjaus: Eric Darnell

Käsikirjoitus: Noah Baumbach

Näyttelijät:

(Orig. versio)

Ben Stiller (Alex)

Chris Rock (Marty)

Jada Pinkett-Smith (Gloria)

David Schwimmer (Melman)

Frances McDormand (Dubois)

Sacha Baron Cohen (Kuningas Julien)

Martin Short (Stefano)

Jessica Chastain (Gia)

Bryan Cranston (Vitaly) 

Suomeksi ääninä:

Petteri Summanen (Alex)

Mikko Leppilampi (Marty)

Laura Voutilainen (Gloria)

Janne Reinikainen (Melman)

Rinna Paatso (Dubois)

Antti Pääkkönen (Kuningas Julien)

Antti Luusuaniemi (Stefano)

Hanna-Leena Turpeinen (Gia)

Jarmo Mäkinen (Vitali)

 

« Takaisin