« Takaisin

Olavi Virta

Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin

Suomalaisen viihdehistorian hahmoja ja heidän elämänhistoriaansa on viime aikoina ollut tapana romantisoida. Tyylillisesti Timo Koivusalon ohjaama Olavi Virrasta kertova elokuva tekee sen myös. Toisaalta elokuvan tarinassa ei ole paljoa yltiöromantiikkaa, ainakaan siksi, että Olavi Virta kuvataan siinä pääosin täysjuopoksi huoripukiksi, joka rikkoo perheensä tyhmyyttään ja viinan voimalla. Se on surullista katsottavaa. Tuollaisiin juoppotarinoihinhan olemmekin jo tutustuneet turtumukseen asti. Elokuvassa Olavi Virran ihan mainio musiikki jää väkisinkin toisarvoiseksi asiaksi. Yli kahden tunnin elokuva viihdetaiteilijan menestyksestä, joka vilkahtelee juopottelutarinoiden seassa, on ylipitkää ja puuduttavaa katsottavaa.

Olavi Virta on kuitenkin elokuva Suomen kaikkien aikojen suosituimmasta laulajasta. Miehestä, jonka unelman sota hetkeksi katkaisi. Samalla se on tyypillinen menestyvän yrittäjän tarina miehestä, joka nousi köyhyydestä varakkaaksi liikemieheksi, viihdemaailman huipulle ja Suomen kansan rakastamaksi esiintyjäksi niin estradeilla kuin elokuvissakin. Se on elokuva miehestä, joka huorasi sumeilematta, rakasti juovuksissa kauniita ja vähemmän kauniita naisia ja jota julkkiksia jahtaavat nuoret naiset rakastivat. Virta oli myös aikansa kohujulkkis, joten elokuva kertoo sen ajan miehestä, joka nautti esim. vauhdista, amerikkalaisista autoista, aplodeista, kalliista puvuista ja kabinettiryyppäjäisistä.

Virta nousi kunnolla huipulle sodan jälkeen. Koko sodanjälkeinen Suomi halusi kiihkeästi unohtaa ankeat ajat. Kansa halusi tanssia, juhlia, unelmoida ja rakastaa. Tähän tarpeeseen Olavi Virta vastasi. Syntyi sadoittain levytyksiä ja ikivihreitä lauluja. Tarina on stereotyyppisesti tuttu tänäkin päivänä. Huikealla menestyksellä on kuitenkin myös aina hintansa. Kun uudet ajat toivat tullessaan uudet tähdet, oli vanhojen aika astua sivuun. Elokuva ja sen markkinointitaho antaa ymmärtää, että ”vasta menetettyään kaiken, perheensäkin, Olavi Virta ymmärsi, että hänen elämänsä suurin rakkaus oli koko ajan ollut siinä aivan lähellä, mutta silloin kaikki oli jo liian myöhäistä”.

Elokuvan loppu keskittyy Virran varsin noloon loppuun. Sairastuttuaan vakavasti, opetteli Olavi Virta uudelleen kävelemään, puhumaan ja laulamaan. Sairauden laatua ei elokuvassa paljoa avata, mutta valistunut arvaus taudin todelliseksi syylliseksi on tietysti jumalaton juopottelu. Viimeisinä aikoinaan Virta ”nousi estradille keppiinsä nojaten, halveksivan yleisön pilkatessa ja nauraessa, mutta kun hän alkoi laulaa, yleisö hiljeni, ja kyyneleet kimalsivat kuulijoiden silmissä”. Oliko todellisuudessa näin? Elokuva ainakin siten kertoo. 

Elokuvan näyttelijöistä suurin osa hoitaa työnsä hyvin. Puvustus on elokuvassa hoidettu hienosti ja muutenkin aikakauden asioita kuvataan hyvin. Tätä elokuvaa voi mennä katsomaan, jos haluaa tutustua Suomen kulttuurihistoriaan tavallisen kansan kannalta, heti sodan jälkeen, 50- ja 60-luvulla ja aina Virran kuolemaan asti 70-luvulle. Sellainen sivistys on aina hyvästä, vaikka elokuva muutoin olisikin täysi keskinkertaisuus ja kerrottava tarina aiheuttaisikin lievää myötähäpeää.

Ensi-ilta: 05.10.2018

Ikäraja: 12

Pituus: 125 min.

Ohjaus: Timo Koivusalo

Näyttelijät: Lauri Tilkanen, Malla Malmivaara, Vesa Vierikko, Seela Sella, Martti Suosalo, Jonna Järnefelt, Hannu-Pekka Björkman, Heikki Nousiainen ja Raimo Grönberg

Genret: Draama

« Takaisin