« Takaisin

Stalinin kuolema (The Death of Stalin)

Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin

Heti asiaan. Stalinin kuolema on vuoden 2018 tähän asti tärkein komedia. Elokuvana ja komediana se on hyvä, mutta kulttuuri- ja sivistyssisällöltään se on erinomainen. Elokuva on ollut Briteissä ensi-illassa jo 2017 ja sai ensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla 8. syyskuuta 2017. Korostuneen tärkeäksi Stalin kuoleman nousee siitä syystä, että Venäjällä elokuva on kielletty. Elokuvan oli määrä saada ensi-iltansa Venäjällä 25. tammikuuta 2018, mutta ennen ensi-iltaa Venäjän kulttuuriministeriö asetti sille jakelukiellon, sillä sen sanottiin ”sisältävän ääriajattelua ja loukkaavan toisessa maailmansodassa taistelleita venäläisiä”. Ja höpön löpön. 

Kun tiedämme Suomen, Neuvostoliiton ja Venäjän historiaa, on kovin epämiellyttävää, että tällainen korkeatasoinen elokuva voi päätyä nykypäivänä kiellettyjen elokuvien listalle Venäjällä. Alkaa väkisinkin miettiä miten pahasti Venäjä on taantunut ja minne asti. Ehkä stalinismin ihailuun asti? Apua! Jos ihmishirviöstä nimeltä Stalin ja hänen kuolemasta ei saa tehdä hyvälaatuista komediaa, alkaa väkisin miettiä, onko Venäjä mätänemässä takaisin Neuvostoliiton ahdistavaan ja epäinhimilliseen sivistymättömyyteen. Erityisen tärkeää tämän komedian katsominen olisi nuoremmille ihmisille, heille, jotka ovat syntyneet vasta Neuvostoliiton romahtamisen aikoihin tai sen jälkeen. Englannissa elokuva on ehditty näyttää jo TV:ssä, mutta Suomessa elokuva tulee ensi-iltaan vasta nyt.

Elokuvana Stalinin kuolema on fiktiota ja komediaa, sen tajuaa jokainen. Tarina osuu kuitenkin herkulliseen ytimeen, ja juonen kuljettelu sekä retoriikka on kuin Mark Twainin kirjoista, Monty Pythonin sketseistä tai William Shakespearen näytelmistä, siis vallan mainiota. Mustasta huumoristaan huolimatta tällä elokuvalla on muutakin annettavaa kuin vain räkänaurun paikat. Kun katsoo Stalinin kuoleman, vääjäämättä alkaa miettiä, mistä olemme tulossa, mihin olemme menossa ja mikä on nykymaailman zeitgeist, eli maailman tila ja ajan henki. 50-luvun Neuvostoliitto oli järkyttävä poliittinen kokeilu, jota yksinvaltiaan tavoin johti psyko- ja sosiopaatti Isä Aurinkoinen eli Stalin, siis alunperin gruusialainen (eli georgialainen) pikkurikollinen Josif Vissarionovitš Džugašvili, myöhemmin venäläisten siviilien, naisten ja lasten massamurhauttaja, ”vallankumousnimeltään” Josif Stalin. 

Tällainen elokuva sopii erinomaisesti englantilaisella huumorilla marinoitavaksi ja käsiteltäväksi. Virallisesti Stalinin kuolema määritellään kai brittiläis-ranskalaiseksi poliittiseksi satiiriksi ja komediaelokuvaksi. Joka tapauksessa brittikomedioiden tunnetun osaajan, ohjaaja Armando Iannuccin Stalinin kuolema vie katsojat vuoden 1953 Moskovaan. Aivan alkuun komedia kertoo sen ajan menosta ja neuvostoliittolaisesta tavasta hallita kansaa. Pääpaholaisena häärii tietysti itse Stalin. 

Sitten alkaa varsinainen meno. Aivohalvauksen seurauksena Josef Stalin kaatuu ja virtsaa allensa, jääden matolle rähmälleen nököttämään. Pelosta jäykät henkivartijat eivät uskalla aluksi tehdä mitään. Kun Stalin jää vihannekseksi ja alkaa tehdä kuolemaa, alkaa varsinainen komedia päästä vauhtiin, sillä hirviömäisen diktaattorin halvaantuminen aloittaa Neuvostoliitossa kaikkien aikojen poliittisen valtataistelun, josta ei komiikkaa ja mustaa huumoria puutu. 

Isä Aurinkoinen on (vihdoin ja onneksi) heittämässä lusikkaansa nurkkaan ja paikka tulee avoimeksi seuraajalle, jos tämä vain pelaa korttinsa oikein. Ja ehdokkaita on pelissä monta! Näyttelijäkaarti on tässä vallan osaavaa ja ratkimainiota, mutta erityisesti voin mainita herrat Michael Palin sekä Jason Isaacs. Elokuva tapahtuu pääosin Kremlissä ja Stalinin huvilalla, kun valtaapitävät törttöilevät ja vallanjanoiset poliitikot Hruštšovista Berijaan ja Žukovista Molotoviin ottavat tilanteesta kaiken irti. Stalinin kuolema on sopivan kuriton ja rento musta komedia poliittisesta pyrkyryydestä ja hillittömästä vallanhimosta, joten sitä voi lämpimästi suositella kaikille älykkäille hyvän mustahkon huumorin, kommunismin koomisuuden ja poliittisen historian ystäville.

Ensi-ilta: 04.05.2018
Ikäraja: 12
Pituus: 106 min.
Ohjaus: Armando Iannucci
Käsikirjoitus: Armando Iannucci, David Schneider, ian Martin
Näyttelijät: Steve Buscemi, Simon Russell Beale, Paddy Considine, Rupert Friend, Jason Isaacs, Olga Kurylenko, Michael Palin, Andrea Riseborough
Genret: Musta komedia ja brittiläis-ranskalainen poliittinen satiiri

Zeitgeist: https://fi.wikipedia.org/wiki/Zeitgeist

Stalin: https://fi.wikipedia.org/wiki/Josif_Stalin

Monty Python: https://fi.wikipedia.org/wiki/Monty_Python

« Takaisin