« Takaisin

Talo meren rannalla

Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin

Silloin tällöin ilmestyy ranskalaisia elokuvia, joiden olemus ja laatu erottuu ”tavallisen ranskalaisen elokuvan” massasta. Tällä kertaa ”pää nousee” massasta elämänmakuisena mutta ripauksen arvattavana. Ranskalaismestari Robert Guédiguianin sydämellinen ja sopivan raastava draama TALO MEREN RANNALLA (La Villa) on laatuelokuva. Se vie katsojan Välimeren rannalle Marseilleen, jossa vanha isukki omistaa pittoreskin huvilan. Isukki saa sairauskohtauksen, jonka jälkeen elämän kovettamat lapset kerääntyvät ”tulevan ruumiin” ympärille päivittämään elämäntuskistaan kumpuavat ajankuvansa toisilleen. Myös naapuristo ja ympäröivä yhteiskunta moninaisine ongelmineen sekoittuu juonen rakenteluun. Ja se rakentelu onnistuu sopivan nautinnollisesti. Tarjolla on siis elokuvanautinto.

Kolme keski-ikäistä lastaan kokoontuu tutulle kotitalolle isän viimeisiksi päiviksi. Roolihahmoissa on todentuntuisuutta, vaikka toki liioitteluakin pitää olla, eihän kyse muuten olisi ranskalaisesta elokuvasta. Nykyisin Pariisilainen ”ikuinen pikkutyttö” Angela on tehnyt uran näyttelijättärenä. Filosofinen ja jopa liian fiksu Joseph on parisuhteessa itseään kateutta aiheuttavassa määrin nuorempaan naiseen, jonka Joseph roudaa mukanaan paikalle. ”Peräkammarin poika” Armand on sisarusparvesta ainoa, joka on jämähtänyt kotikonnuille läpi vuosien ja pitänyt hengissä perheen pientä rantaravintolaa. Ranskalaistyyliset illalliset, keskustelut ja yhteinen puuhastelu lapsuudesta tuttuakin tutummalla rannalla ja rinteillä saavat sisarukset punnitsemaan mitä vuodet ja vuosikymmenet ovat heille tehneet. Jokainen tietysti kipuilee eurooppalaiseen ja ah niin ranskalaiseen ihmissuhdedraamaan kuuluvalla tavalla. Pohdiskelu siitä, mitä heille on jäänyt perinnöksi isältä, jonka humaaneista ideaaleista on maailman muuttuminen ottanut mittaa, on elokuvan yksi pääteema.

Elokuva vierailee myös vahvasti nykyajassa ja kansainvälisessä tematiikassa, jossa lähimmäisen rakkauden toteutumisen haasteet, eutanasian mielettömyys tai mahdollinen mielekkyys, sekä vieraiden kulttuurien välinen jännitteisyys ovat elokuvassa myös omalla hyvällä tavallaan läsnä. Esim. pakolaisuuden ongelmat vyöryvät toki myös  Marseilleen ja sen lähirannoille. Vanhusten kyky hyväksyä muutosta ja suhtautuminen esim. lähestyviin sairauksiin aktivoi eutanasian teeman tutkimusta. Keski-ikäisten elämäntuska on usein kovin tragikoomista ja sen tajuaminen tekee tästäkin elokuvasta osin elämänmyönteisen komedian. Näiden teemojen kohdalla elokuva onnistuu näppärän kepeästi ja samalla terävän osuvasti.

Elokuva onnistuu väistämään tyypillisimmät ranskalaisen taide-elokuvan lässähdykset. Talo meren rannalla ei ole kuitenkaan mikään lasten- tai toimintaelokuva ja vaikka leffa osuukin keski-ikäisen eksistentiaalisen tuskan keskiöön, ei elokuva sisällä liikaa Sartre-tyylistä inhottavaa ja nuivaa filosofista kuonaa (Inho, eli La nausée), vaan elokuvasta voi nauttia ihan sellaisenaan, ilman ranskalaisfilosofian aiheuttamaa oksetustautia. Elämää osuvasti tutkiskeleva, melankolinenkin, mutta viisas elokuva sijoittuu Marseilleen, ilmeisesti ranskalaisen ohjaajaveteraani Guédiguianin rakastamaan kotimaisemaan. Myös hänen näyttelijänsä Ariane Ascaride, Gérard Meylan ja Jean-Pierre Darroussin puhkuvat sopivaa paatosta, josta elokuvan sanoma saa vielä lisää voimaa. Guédiguianin ”rikkumaton usko perheeseen, rakkauteen ja ihmisen hyvyyteen” (kuten elokuvan markkinointikoneisto asian ilmaisee) on kyllä nyt aidosti läsnä.

Ensi-ilta: 27.04.2018
Ikäraja: 7
Pituus: 107 min.
Ohjaus: Robert Guédiguian
Käsikirjoitus: Robert Guédiguian, Serge Valletti
Näyttelijät: Ariane Ascaride, Jean-Pierre Darroussin, Gérard Meylan, Jacques Boudet, Anaïs Demoustier, Robinson Stévenin, Yann Tregouët, Geneviève Mnich, Fred Ulysse, Diouc Koma
Genret: Draama, ranskalainen ihmissuhdedraama

« Takaisin