« Takaisin

Teräsleidit

Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin   06.01.2020

Toisinaan tulee vastaan elokuvia, joiden olemassa ololle on vaikea keksiä järkeviä syitä. Rahan teko toki on jonkun mielestä järkevä syy tehdä elokuvia. Pamela Tolan ohjaama Teräsleidit on ristiriitainen road movie, jossa laitoshoidon rajalla keikkuvat ryppyiset mummot käyttäytyvät kuin lapselliset teinit. Elokuva vihjailee hämmentävästi, että ”ikä on tuskin edes numero” ja väittää samalla, ettei henkistä kasvua toisinaan tapahdu eläkeikään mennessä paljoakaan. Siitä tehdään sitten huumoria, vähemmän tai enemmän onnistuneesti. Samalla viisauden käsitettä heitellään mädillä kananmunilla.

Gerontologiaan perehtyneet saavat huumorin ohessa varmastikin myös tuskastumisen älähdyksiä, sillä elokuva maalailee vanhojen ihmisten seksitarpeet hormonaalisella huipulla elävien kaksikymppisten tarvetasolle. Tässä huumorin uskottavuus on fantasiaelokuvien tasolla, mutta kieltämättä juuri siksi niin koomista. Tai kun miettii, niin raihnaisilla vanhuksilla mielen himojahan voi olla, mutta fyysinen suorituskyky kyllä reaalimaailmassa puuttuu, joten elokuvan huumori on siinä varsin hassua ja tragikoomista.

Elokuva rikkoo myös puumailmiön rajoja, sillä tällä kertaa melkeinpä konkreettisesti ”haudan partaalla” oleva mummo sekstailee itseään 60 vuotta nuoremman pojan kanssa. Onneksi varsinaista aktia ei sentään ole kuvattu. Tavalliset puumat eivät nyt ole enää mitään! 

Tarinassa: 75-vuotias Inkeri (Leena Uotila) on lyönyt miestään Tapiota (Heikki Nousiainen) kevyellä paistinpannulla päähän ja paniikin ohessa suunnittelee tämän hautaamista puutarhaan. Sisko luulee avointa hautaa kukkapenkiksi. Inkerin mielikuvissa loppuelämän mittainen vankeus odottaa, mutta ennen sitä olisi ehkä vielä hetki aikaa elää, tai ainakin keksiä tuomiota lieventäviä tekosyitä tapolle. Sekä Leena että Heikki näyttelevät roolinsa taitavasti, joten elokuvan keskinkertaisuus ei ole näyttelijöiden vika.

Varsinainen sekoilu alkaa: Isosiskojensa Railin (Seela Sella) ja Sylvin (Saara Pakkasvirta) kanssa Inkeri suuntaa matkalle nuoruutensa maisemiin. Bensa-asemalla kyytiin tupsahtaa nuori aikuinen, ”poika”, jolla on seksuaalinen perversio vanhoihin naisiin (Samuli Niittymäki). Kun auto hajoaa ja puoliksi pakon edessä joudutaan yöpymään, etenevät kuviot ja mm. yökerhossa ”tanssitaan syntisesti”. Sisarusten välejä ruoditaan, mutta retoriikka ontuu ja hauskoiksi varmastikin tarkoitetut vitsit ovat köyhiä. Dialogi on rikki. Taas voi todeta, että Seela, Samuli ja Saara näyttelevät roolinsa taitavasti, joten elokuvan keskinkertaisuus ei ole näyttelijöiden vika.

Loppu juonesta on ontuvaa sekoilua. En kehtaa kertoa enempää. Aivan lopussa edes oma tytär (Pirjo Lonka) ei ole tuntea äitiään, kun Inkeri ratkaisee huonon avioliittonsa ja nuoruuden sekoilujensa seurauksia. Vanhus päättää lähteä opiskelemaan yliopistoon. Loppuratkaisu on sentään ihan kelvollinen. Siihen alun ja lopun väliin olisi vain pitänyt tehdä hyvä käsikirjoitus. Elokuvan ovat käsikirjoittaneet Aleksi Bardy ja Pamela Tola.

Ensi-ilta: 03.01.2020

Ikäraja: 7

Pituus: 93 min.

Ohjaus: Pamela Tola

Käsikirjoitus: Pamela Tola, Aleksi Bardy 

Näyttelijät: Leena Uotila, Seela Sella, Saara Pakkasvirta, Heikki Nousiainen, Pirjo Lonka ja Samuli Niittymäki

Tuottajat: Aleksi Bardy, Dome Karukoski ja Sirkka Rautiainen

Kuvaus: Päivi Kettunen

Leikkaus: Antti Reikko

Musiikki: Panu Aaltio

Tuotanto: Helsinki-filmi

Genret: Draama, Komedia, Road movie

« Takaisin