« Takaisin

The Florida Projekt

Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin

Harvemmin lapsen näkökulmaa tuodaan esiin näin osuvasti. Huom! Kyseessä ei ole kuitenkaan lastenelokuva. Tasapainoiselle ihmiselle elokuva tarjoaa huumoria ja hirtehistä tilannekomiikkaa. Harva kuitenkaan uskaltaa nauraa ääneen, sillä suomalainen yhteiskunta omine mörköineen ei leffateatterissakaan siihen tunnu kovin valmiilta. Tämä elokuva on nautinto, vaikka et ääneen uskaltaisikaan nauraa. Ehkä leffa on kuitenkin tehty vakavalla mielellä, kukapa tietää, musta komedia se pääosin kuitenkin on, eikä mikään ”draama”. Elokuvaa voisi kuvata lasten Trainspottingiksi, pehmoversioksi. Elokuvanautinto voi mennä toki pilalle, jos katsoja samaistuu liikaa lasten tunteisiin ja joutuu empatia-sympatia -akselinsa heittopussiksi.

Lapset ovat lajissaan mainioita epeleitä ja heillä on parhaassa tapauksessa paljon enemmän oivallusta ja järkeä kuin aikuisilla. Tästä nautitaan myös. The Florida Project kertoo pääasiassa 6-vuotiaan Mooneen kesästä, joka on täynnä jaettuja jäätelöitä, tekemisen keksimistä, turhautuneita lapsia ja tavallisen sekopäisiä aikuisia. Tarjolla on monentasoisia kokemuksia, ihmeitä ja seikkailuja. Taustalla on tarina, jossa päihdevammainen ja elämänhallintataidoton äiti kantaa tyypillisen huonosti vastuunsa kasvattajan roolistaan. Kökköä kertyy kokoon pikku hiljaa monenkirjavien aikuisten painiessa vastoinkäymistensä kanssa. Narkomaaniäiti ei totisesti ole tämän elokuvan ainoa sekopää. Tarina voisi muutoin olla ihan hyvin Suomesta; Jakomäestä, Grankullasta (eli Kauniainen), Pupuhuhdasta, Westendistä tai Kouvolan keskustasta, eli mistä vaan, missä huumeita käytetään paljon.

Tarina kulkee: Pössypää-äiti Halley (Bria Vinaite) ja hänen 6-vuotias tyttärensä Moonee (Brooklynn Prince) asuvat vaatimattomissa oloissa The Magic Castle Motelissa. Lomagettoa operatiivisella tasolla johtaa monitoimiyleismies Bobby (Willem Dafoe), joka kyynisen ja elämän karuutta ymmärtävän ulkokuorensa alla on hiukan liian kiltti ja hyväsydäminen mies. Vaikka ympäristö on virikeköyhä ja ylikaupallisen raadollinen, neuvokas lapsukainen Moonee selviytyilee nipin napin elämänsä onnellistamisessa. Lapsi toki ”kärsii tyylillä”, joka mustaan komediaan istuu. Tässä kohtaa on lähes jokaisen aikuisen helppo samaistua lapsuusmuistojensa kautta tilanteisiin, joita lyhytkestoinen ja impulsiivinen lasten maailma rakentaa. Lasten loputtomilta tuntuvat kesäpäivät täyttyvät monin osin kovin kyseenalaisista seikkailuista, samalla kun narkkariäiti Halley turvautuu yhä epätoivoisempiin keinoihin selviytyä köyhästä ja koruttomasta arjesta. Elokuva on samalla semipiilokriittinen yhteiskuntakuvaus. USA ei totisesti ole sosiaalihuollon mallimaa. Tämä on tiedonjyvä, joka elokuvan aikana suomalaiselle katsojalle selvästi nousee esiin.

Parasta elokuvassa? Elokuva on vahvasti huumevastainen, josta sille voi antaa erityiskehuja. Samalla elokuvassa tulee esiin taas kerran se tosiasia, etteivät kevyemmät ruohohuumeet ole ollenkaan niin harmiton juttu ja niitä käyttävät pääasiassa mielenterveytensä kanssa kipuilevat eskapistit, kukapa muukaan. Markkinapropagandan mukaan ”kriitikoiden ylistämä The Florida Project on vuoden pakahduttavin elokuva elämästä aivan Disney Worldin satumaailman kupeessa ja unelmien ulottumattomissa.” Korjataan tuota liioittelua hiukan. En ylistä tätä elokuvaa, mutta se on kyllä hyvä. Kukaan tuskin pakahtuu tähän elokuvaan, ellei sitten ole jollain tapaa itse huumeongelmainen, ääripuritaani tai epätasapainoinen kukkahattutäti. Elokuva rapsuttaa sopivasti monia tunne- ja asennetasoja, joten käykää katsomassa ainakin kerran, kyllä se kerta kannattaa. Parempi tämä on kuin suurin osa toimintaleffoista tai romanttisista epäelämähötöistä.

Näyttelijät: Willem Dafoe, Brooklynn Prince, Bria Vinaite
Ohjaus: Sean Baker
Käsikirjoitus: Sean Baker ja Chris Bergoch

Ensi-ilta: 02.02.2018
Ikäraja on 12
Pituus on 111 min.

« Takaisin