« Takaisin

The Whistlers

Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin  13.10.2020

Viheltelijät on vekkuli elokuva, jossa on hieno äänimaisema. Tunnetila liittyy tieteen mielestä elokuvissa jopa 70 prosenttia musiikkiin ja ääneen. The Whistlers sisältää hyvää musiikkia ja koko elokuva alkaa tunnelmaa nostattavasti rockklassikolla The Passanger. Toinen loistava esimerkki hyvästä musiikista on viheltäen ja saksaksi laulettu rosoisen tunnelmallinen biisi, Puukko-Mack. Lisäksi elokuva sisältää upeaa oopperaa kovin monta biisiä. Kaikkihan rakastavat oopperaa. 

Suomen ensi-ilta on 16.10.2020. Cannesin kilpasarjassa toukokuussa 2019 maailman ensi-iltansa saaneessa Corneliu Porumboiun lipsuvaa huumoria sisältävässä toimintakomediassa viheltely on tärkeä viestinnän muoto ja sen oppimisella voi ansaita nopeasti miljoonia mafian huumerahaa. Elokuvan juoni on yksioikoinen, mutta se on puettu monimutkaisempaan kaapuun. Pääosin elokuva on juoneltaan järkevä ja etenee kuin Rovaniemen juna. Vain yhdessä pienessä kohdassa juoni lipsuu kun potentiaalisen elokuvan ohjaaja ammutaan, eikä sitäkään näytetä. Pam! 

Raha se on mikä ratkaisee

Lopulta kuitenkin kyse on vain siitä, kuka lopulta saa tai perii 30 miljoonaa euroa rikoksilla tienattua rahaa. Vihellellä voi monella kielellä, jopa romaniaksi, eikä vihellystaitoa tarvitse periä vaan taidon voi myös oppia. Kuolemakin voi periä, ennen kuin ison rahan perässä viheltelevät ovat perineet ne isot rahat. Mutta (antipää)sankari ei peri äitinsä taloa ja puutarhaa. The Whistlersissä viheltämisen taidossa on kyse enemmästä kuin vain elämästä ja kuolemasta, sillä jos esim. jää auton alle ja lyö suloisen päänsä, saattaa puhekyvyn menettäneenä kommunikoida vaikka viheltäen, sillä puheelle ja viheltelylle taitaa olla tieteen mukaan eri alueet aivoissa. 

Ohjaus ja käsikirjoitus

Corneliu Porumboiu on tehnyt luultavasti parhaansa, joten ei ruoskita häntä paljoa. Elokuvan ohjaus ja käsikirjoitus noudattavat melko normaalia rikostarinan kaavaa. La Gomeran saari tuo elokuvaan oman pienen ripauksensa eksotiikkaa, vaikka suomalaisille Kanarian saaret toki ovat antikliimaksi. Noh, lohdutukseksi kerron, että romanialaisen söpön hostellin ja pienen romanialaisen omakotimökin tunnelman yhdistyessä romanialaisen tehdasportin, romanialaisten kerrostalon asuinhuoneiden ja romanialaisen poliisiaseman romanttisiin idylleihin, eksotiikkakin ilmaantuu kuin väkisin. Vai ilmaantuuko?

Toisaalta voi myös sanoa, että Corneliu Porumboiun käsikirjoitus on absurdi omine pienine kökköyksineen. Ensin ammutaan joku elokuvaheppuli täysin juonen ulkopuolelle ja sitten laitetaan rosvot ja poliisit elokuvan loppupuolella makaaberisti ammuskelemaan kulisseihin. Melkoisen köyhää touhua, ja koko idea on kuin huonosta italowesternistä. Elokuva on ihan hyvää viihdettä ja elokuvateatterissa toisella katsomisella jopa parempi kuin ensimmäisellä. Silti tästä on kai tulossa taas yksi yliarvostettu touhuaherrusponnistus (lue rivien välistä!).

Hukatut herkut

Elokuva hukkaa yhden varman herkun eli La Gomeran saaren kauneudessaan ja erityisyydessään. Kuten tiedätte, saaren maisemia hallitsevat jylhät vuoristot ja vehreät aarniometsät, joissa suomalainenkin viihtyy ja jotka parhaassa tapauksessa hehkuvat vasten sinistä Atlanttia. Alueelta löytyy myös kaunista ja kiehtovaa laakeripuumetsää, joka on nykyisin erittäin harvinaista. Myös Bukarestissa on oma luonteensa, rosoinen ja tyly, mutta samalla jollain omituisen romanialaisella tavalla viehättävä. Tuo kaikki on jätetty elokuvan ulkopuolelle ja se on suoraan käsikirjoittajan ja ohjaajan vika.

Lyhyt juonen paljastelu: Korruptoitunut bukarestilaispoliisi Cristi (Vlad Ivanov) pelaa lain molemmilla puolilla. Tehtävä vie hänet yhdessä kauniin ja kohtalokkaan Gildan (Catrinel Menghia aka Marlon) kanssa Kanarian saariin kuuluvan La Gomeran saarelle oppimaan paikallista vihellyskieltä, sillä vihellyskieli on mitä mainioin kommunikoinnin keino niissä hämärähommissa, joista ei tunnetummilla kielillä kannata huudella. Sitten mennään Romaniaan takaisin pelastamaan mafiamies vankilasta.

Estetiikkaa? Suosituksia? Elokuvassa on yksi suhteellisen kaunis ja sopivan selkeä seksikohtaus ja väkivalta näytetään niin riittävän vähän, että tavallinen älykäs ihminen pystyy tätä katsomaan. Auditiivista iloa tarjoavat alkubiisillään Iggy Pop ja lähes koko elokuvan ajan lukuisat oopperakiekaisut. Suosittelen elokuvaa viihdyttävää helppoa toimintakomediaa etsiville ja oopperan ystäville.

Ensi-ilta: 16.10.2020

Ikäraja: 16

Pituus: 98 min.

Ohjaus ja käsikirjoitus: Corneliu Porumboiu

Näyttelijät: Vlad Ivanov, Catrinel Marlon, Augustí Villaronga, Cristóbal Pinto, István Téglás, Sergiu Costache, Antonio Buíl, Rodica Lazar, Julieta Szönyi, Sabin Tambrea

Genret: Jännitys, Komedia

« Takaisin