« Takaisin

Widows

Kriitikko Tapio Sippoin ja TET-harjoittelija Onni Ruotsalainen

Nuorempi kritiikki (eli Onni Ruotsalainen, 15v): En ole itse juurikaan nähnyt tämäntapaista elokuvaa. Omasta mielestäni se oli aika ainutlaatuinen, koska heillä ei ollut mitään superkykyjä tai he eivät olleet normaalia erilaisempia. Kuitenkin leffan kääntökohta oli jo osin nähtävissä leffan alusta saakka. Eivät miehet voineet vain kuolla heti leffan alussa, ajattelin itsekseni, siihen oli pakko olla jonkinlainen käännekohta. Elokuvan musiikkki ei ollut sen kummempaa, normaalia jännitysmusiikkia, mitä oli joissain kohti turhaan. Esimerkiksi, kun Veronica luki saamaansa vihkoa, oli jostain syystä taustalla jännityksellistä musiikkia. Loppujen lopuksi nautin leffasta ja näyttelijät osasivat hommansa.” 

Konkari Steve McQueenin ohjaama jännityselokuva Widows sijoittuu tämän päivän Chicagoon. Tyylilaji on jollain tapaa sama kuin mainiossa Jackie Brown-klassikkoelokuvassa. Elokuva on pienen ihmisen selviytymistarina melko rauhallisen toimintaviihteen maustaessa tarinaa. Elokuva etenee fiksusti ja juonen annetaan hengittää kuin Sorbus-viinipullon. Neljää leskinaista yhdistää sekasortoisessa tilanteessa ainoastaan yksi asia: velka, joka on jäänyt heidän kontolleen kuolleiden aviomiesten rikollisista puuhista. Eeppisesti naiset alkavat järjestellä itseään pois umpikujasta, eli ”ottavat kohtalonsa omiin käsiinsä” kuten mainosfirmat sen sanoisivat. Lesket siis liittoutuvat mahdollistaakseen tulevaisuuden omilla ehdoillaan. Juuri tuo omien rajojen ja oman tahdon löytämisen problematiikka on elokuvan kantava teema. Toki silmitöntä väkivaltaakin löytyy, koska Steve McQueen on ”puikoissa”. Pääosissa on näyttelijöiden kermaa kuten Viola Davis, Elisabeth Debicki, Michelle Rodriguez, Cynthia Erivo, Liam Neeson, Colin Farrell, Robert Duvall. Kyllähän he ammattinsa osaavat. Jostakin syystä suosittelen elokuvaa. tarkasti en osaa sanoa miksi, mutta tästä elokuvasta kyllä helposti hiukan pitää.

HUOM! Juoni kaikilla pilauksilla on seuraava (teksti Onni Ruotsalainen): ”Elokuva kertoo joukosta naisia, joiden miehet ovat kuolleet ryöstökeikalla, joka meni pieleen. Veronican miesystävä Harry jätti Veronicalle vihkon. Vihko sisältää kaikki Harryn roistokeikat ja seuraavan ryöstön suunnitelmat. Harryn kopla oli varastaneet kaksi miljoonaa gangsteri Jamal Manningilta, joka haluaa ne tietysti takaisin. Mutta Jamal Manning alkaa periä niitä Veronicalta, koska luulee, että rahat eivät oikeasti olleet palaneet epäonnistuneen keikan mukana. Kolme leskeä Veronica Rawlings, Linda Perelli ja Alice Gunner aikovat ryöstää viisi miljoonaa dollaria. Heillä on ryöstön kohteen pohjapiirrustukset, mutta eivät tiedä missä tämä kohde sijaitsee. Ensin heidän piti selvittää missä kohde sijaitsee. He saavat tietää että pohjapiirrustukset ovat suojahuoneesta Jack Mulliganin talosta. Sen jälkeen, missä kamerat ovat ja missä rahat pidetään ja miten sinne pääsee. Heidän alkuperäinen kuskinsa tapetaan joten heidän pitää löytää uusi. Linda Perellin lapsenvahti sopii työhön, Belle O’Reillystä tulee kuski. He onnistuvat ryöstämää kohteen, mutta tietenkin Jamalin veli Jatemme Manning on paikalla ja ryöstää heidän saaliinsa ja pakoajoneuvon. Mutta lesket saavat jostain auton ja he lähtevät Jatemmen perään, ajavat pakettiautoa takaapäin. Joka saa Jatemmen ajamaan päin seinää. Lesket saavat rahansa takaisin ja pääsevät karkuun. Ajettuaan kaikki kotiin tai jonnekin määräpäähän Veronica ajaa rahat ja auton heidän tuki kohtaan. Siellä hän saa mukavan sekä epämukavan yllätyksen. Hänen miehensä Harry onkin elossa ja on tullut hakemaan viiittä miljoonaa Veronicalta. Harry lyö Veronican maahan, aikoo ampua Veronican mutta Veronica ampuu ensin. Veronica lähtee itkien paikalta kaikki viisi miljoonaa autossaan. Rahat jaettiin ja kaikki jatkoivat elämäänsä.”

Ensi-ilta: 16.11.2018

Ikäraja: 16

Pituus:130 min.

Ohjaus: Steve McQueen

Käsikirjoitus: Gillian Flynn ja Steve McQueen (perustuu Lynda La Planten kirjaan) 

Näyttelijät: Viola Davis, Elisabeth Debicki, Michelle Rodriguez, Cynthia Erivo, Liam Neeson, Colin Farrell, Robert Duvall, Daniel Kaluuya and Brian Tyree Henry 

Genret: Draama, Jännitys

« Takaisin