« Takaisin

Ahdistuksella on monet kasvot


Jyrki Joensuu, psykiatrian erikoislääkäri


Kuvituskuvat ovat kuvataiteilija Aleksi Joensuun kokoelmista.

(Jyrki Joensuu, psykiatrian erikoislääkäri)
Ahdistus on ikävä tunne, jonka jokainen, jolla ylipäätään mitään tunteita on, on joskus kokenut. Ahdistus tai ahdistuneisuus on sukua henkiselle stressille, mutta se on keljumpi tunnetila. Stressi voi parhaassa tapauksessa antaa ihmiselle voimaa, lisäpotkua hankalan homman hoitamiseen. Voimattomuuden tunne on pahan olon ydin.

Ahdistuksen taustalla on toki samantapainen asetelma kun stressissä: ihminen tietää miten asioiden pitäisi olla, ja hänen on pakko havaita, että asiat ovat toisin. Ahdistuksen erityispiirre on siinä, että ihminen kokee, että hän ei voi tälle asiantilalle mitään.
Voimattomuus, avuttomuus, tilanteen uhriksi joutuminen – niin, siitä ahdistus. – Eiköhän junailla mokoma ahdistus pois? Toiveena on aina pyrkimys vaikuttaa ongelmien syyhyn.

Luonko ahdistuksen ihan itse?

Ahdistuksen aiheuttaja voi olla ihminen, elämänsä päähenkilö itse. Ahdistuksen aihetta syntyy helposti kun erehtyy vaatimaan liikoja, jopa aivan mahdottomia. Esimerkiksi joku vanhempi voi ahdistua, jos kuvittelee että murrosikäisen lapsen kanssa tulee aina mukavasti juttuun. Johan syntyy epäsuhta todellisuuden ja toiveen välille.
Siis, mahdollinen ratkaisumenetelmä numero yksi: tilanteen syiden analysointi ja realiteetin löytäminen. Täydellisyyden tavoittelijalla on aihetta ahdistua. Koska ani harvoin mikään elämässä onnistuu täydellisesti, perfektionisti joutuu toistuvasti kokemaan että asiat ovat pielessä, väärin. Läheiset ihmiset tai työtoverit ovat raivostuttavan lepsuja, eikä niitä saa kasvatetuksi, vaikka toistuvasti saarnaisi millaisia heidän pitää olla.
Omat aikaansaannokset tuntuvat surkeilta, kun vertailukohdaksi tulee ottaneeksi (kuvitellun) täydellisen suorituksen. Jos työn tulos arvioitaisiin kouluarvosanoilla kympiksi, höntti perfektionisti tuumaa, että olisi sen pitänyt yhdentoista tasoinen olla… Elämä on ainaista oppimista.
Täydellisyydentavoittelija voi oppia armollisuutta itseään ja muita kohtaan. Kunhan tiedostaa suhtautumisensa haitat.

Lääkkeet eivät muuta tosiasioita

Kannattaa miettiä, onko totta se että asialle ei voi mitään. Jos käyttää rauhassa aikaa muuhun kuin voihkimiseen, voi löytyä päteviä keinoja tilanteen hoitamiseksi. Ahdistuneen ihmisen ajatustoiminta voi olla ikään kuin lukossa, ja silloin häntä auttaa, kun saa toiselta second opinionin. Suomeksi sanottuna keskustelee jonkun järkevän ihmisen kanssa.
Ulkopuolinen voi nähdä asiat laajemmin. Ahdistuksen syynä on joskus mahdoton tilanne, johon ei muka ole olemassa oikeaa ratkaisua. No, aina ei ole. On vain huono ja vielä huonompi ratkaisu. Valitaan sitten se vähiten huono.
Kuvitellaan ahdistusta aiheuttava ihmissuhde. Elämänkumppani on voinut muuttua (tai paljastua) aivan hirveäksi persoonaksi. Olihan siinä joskus hyviä piirteitä, mutta ne ovat vuosien varrella tykkänään hävinneet.
Elämänkumppani ryyppää, pelaa, haaskaa perheen rahat ja on väkivaltainen. Mutta avioero on toisen osapuolen elämänkatsomuksen mukaan ei-hyväksyttävä menettely. Avioero on lapsille pahaksi. Puppua.
Lapsille pahaksi on yhteiselämä, jossa kärsitään puutetta ja pelkoa. Ahdistusta jatkuu niin kauan, kunnes sietämätön tilanne on tullut ratkaistuksi. Tärkeää on ymmärtää, että rauhoittavat lääkkeet eivät siinä auta. Lääkkeet eivät muuta tosiasioita.

Tunteiden hallintaa

Ihmisen on vaikea tai joskus aivan mahdotonta hallita tunteitaan. Hallitseminen on järkiperäistä toimintaa, mutta järki on hidas. Tunteet putkahtavat tajuntaan sekunnissa, ja järki rämpii kaukana perässä.
Ihminen ei voi käskeä itseään tähän tapaan: hus, hus lähdehän nyt pois, senkin ikävä ahdistus. Voi käskeä mutta ahdistus ei tottele. Tällaisesta hallinnan epäonnistumisesta ahdistus voimistuu, koska ahdistunut huomaa että hän ei pärjää taistelussa tunnetta vastaan.
Jos ahdistunut kuitenkin on jonkin verran selväpäinen, hän pystyy hallitsemaan ajatuksiaan.
Hänen täytyy löytää itselle sopiva aihe tai kohde, johon suunnata ajatuksensa. Se on mieluusti tekemistä, johon pitää jonkin verran keskittyä. Yleensä yksitoikkoinen, leppoisa liikuntamuoto, kuten kävely ei välttämättä toimi, vaikka liikunnalla on aina rentouttavaa vaikutusta. Kävelyyn ei tarvitse keskittyä. Saattaa olla että kävellessä ikävään tunnetilaan tulee paneutuneeksi vielä tiiviimmin.

Konstit on monet

Varmaan monet ihmiset ovat omien kokemusten perusteella löytäneet toimivia keinoja ajatusten kanavan vaihtoon. Musiikki on joillekin parasta. Muuan potilaani kekkasi, että leipominen sai hänet aina paremmalle tuulelle. Kysyin, eikö se ollut liian tylsää, koska hän varmaan osasi sen ilman keskittymistä. Hän kertoi, että leipomiseen on mahdollista virittää kokeiluja. Siivoamista pidetään kai yleensä ankeana askareena. Toiset saavat siitä iloa.
Sotkujen saaminen eliminoiduiksi tuottaa myös kokemuksen hallinnasta. Vastikään luin erään miehen nauttivan matonpesusta.
Parhaaksi ahdistuksen poistajaksi minulla on osoittautunut kirjoittaminen. Runsaat 10 vuotta sitten jouduin elämään pitkiä aikoja hyvin ahdistavassa tilanteessa, jonka korjaamiseksi ei kerrassaan ollut keinoja. Satuin silloin ryhtymään kirjoittamaan ensimmäistä kertomusta moottoripyöräretkestämme. Hupsista vaan, sitä kirjoittaessa ja valokuvia selaillessa ikävä todellisuus ahdistuksineen häipyi täydellisesti.

Vaikean päätöksenteon ahdistus

Yksittäinen ihminen kohtaa elämässä usein tilanteita, joissa hänen päätöksentekoonsa vaikuttaa suuri joukko epämääräisiä tekijöitä, luuloja, huolia… ja muutama järeä tosiasia.
Jos johonkin pitää päätöksensä perustaa, suosittelen tosiasioita. Jos ne onnistuu huomaamaan, ei oikeastaan tarvitse miettiä ollenkaan. Antaa asioiden huolehtia päätöksenteosta. Pääsee eroon vaikean päätöksen aiheuttamasta ahdistuksesta.

Ei se niin helppoa ole

Jos Sinä, hyvä lukija olet jaksanut kahlata ahdistumatta edellä kirjoitetun, ei pidä ahdistua siitäkään, että JJ:n ohjeista huolimatta nykyään tai myöhemmin elämäsi varrella ahdistut ja pahalta, pahalta vain tuntuu. Se on elämää.
Elämään kuuluu hyviä hetkiä ja huonoja kausia. Ei ole mahdollista välttyä henkisiltä kolhuilta.
Pohjanmaalla viime sodan aikaan maalaistalon kaikki viisi poikaa kaatuivat. Asiat emännän, äidin ja isän, isännän mielessä olivat eri tavalla kuin mitä piti olla. He pystyivät jatkamaan elämäänsä. Onneksi ahdistuksen aiheet yleensä ovat pienempiä.
Onneksi asiat ajan myötä useimmiten ratkeavat jollain tavalla ja ongelmat hoituvat joskus hoitamattakin.

« Takaisin