« Takaisin

Kiekkokenttien väriläiskä Juhamatti Aaltonen on täällä taas

Pelicans saa tämän illan kotiotteluunsa KooKoota vastaan vahvistuksen paluumuuttaja Juhamatti Aaltosesta. Neljä Suomen mestaruutta ja maailmanmestaruuden voittanut Aaltonen esiintyi Pelicansissa ensimmäisen kerran kaudella 2009-10.

Ruotsin pääsarjasta SHL:stä Lahteen tullut Aaltonen, 33, pelaa paluupelissään Pelicansin ykkösketjussa Hannes BjörnisenjaJesse Saarisenvierellä. Saarisella ja Aaltosella on pitkä yhteinen historia ja kaksikko pelasi samassa koostumuksessa jo yhdeksän vuotta sitten, kerrotaan Pelicansin kotisivujen tiedotteessa. 

- Tunnen hänet tosi pitkältä ajalta, kun olemme samaa ikäluokkaa. Viimeksi pelattiin täällä yhdessä, ja sen jälkeen on kesäisin harjoiteltu Helsingissä samassa paikassa ja käyty porukassa jäällä. Hän on meille huippuvahvistus, kun ajattelee pelillistä panosta, minkä hän pystyy parhaimmillaan tuomaan. Varmasti mikä tahansa Liiga-joukkue ottaisi hänet vastaan, sanoo Saarinen

- Hän on näyttävä pelaaja ja myöskin persoona, joita tämäkin laji kaipaa. Tykkäsi tai ei, mutta se ihmisiä kiinnostaa. Hienoa, että hänet saatiin nimenomaan meidän joukkueeseen, jatka Saarinen Pelicansin tiedotteessa.

Juhamatti Aaltonen, 33v, on tehnyt loppukauden ja ensi kauden kattavan sopimuksen Lahden Pelicansin kanssa. Aaltonen on kiekkoillut kuluneen kauden Ruotsissa Skellefteån riveissä.

Aaltonen on Lahdessa tuttu mies, sillä liukas hyökkääjä teki todellisen läpimurtonsa kotimaisten kärkihyökkääjien joukkoon nimenomaan Pelicans-paidassa kaudella 2009-2010. Mies iski kyseisellä kaudella 58 ottelussa hurjat 28 maalia ja kaikkiaan 49 tehopistettä.

Aaltonen on kiekkoillut kotimaan Liigan lisäksi Sveitsissä, Venäjällä ja Ruotsissa. Tämän lisäksi mies on pelannut Leijonat-paidassa viidet MM-kisat ja yhdet olympialaiset. 

- Aaltonen ei ole vain yksi Liigan, vaan yksi koko Euroopan taitavimmista jääkiekkoilijoista. Viime aikaisia tuloksia Ruotsissa ei kannata liikaa tuijottaa, sillä ne ovat monen asian summa. Aaltosella on poikkeuksellisen valtava potentiaali, jonka ulosmittaaminen vaatii oikean ympäristön. Miehellä itsellään oli kova halu ja motivaatio tulla Lahteen, urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanenkommentoi seuran kotisivuilla.

« Takaisin