« Takaisin

Päivittäinen arki pitää saada rauhoitettua

Fanien ja median luoman paineen saa valmentaja tuntea niskassaan aina silloin, kun kaikki ei mene kuin Strömsössä. Melkoista turbulenssia on ollut viime aikoina Pelicansin peräsimessä. Joukkueen kakkoskoutsi ja omistaja Pasi Nurminen heitti pyyhkeen kehään jo alkukaudesta jättäen valmennuksen. Päävalmentaja Ville Niemisen asemasta on pulistu ja spekuloitu pitkin syksyä. Puhetta ja parranpärinää on riittänyt. Niemisen sopimus Lahdessa on kuluvan kauden loppuun saakka. Maajoukkuetauon jälkeiset pelit kaiketi näyttävät sen, tuleeko ”Nemolle” potkut kesken kauden vai mennäänkö tällä nykyisellä valmennustiimillä koko kausi kevääseen saakka.

Viime kausi oli erilainen. Nieminen kertoi silloin alkukaudesta Uutislähteen haastattelussa: 

- Joukkue on välttynyt alkukaudesta pahoilta loukkaantumisilta. Ollaan pystytty pelaamaan tätä korttipeliä suurin piirtein täydellä pakalla. Saatu toiminta rauhoitettua ja päivittäinen arki on ollut aika lailla kuin makaronilaatikkoa, hyvää, yksinkertaista ja turvallista.

Kaudet eivät todellakaan ole veljeksiä keskenään. Tällä kaudella loukkaantumiset ovat vaivanneet joukkuetta ja kokoonpanot ovat eläneet hurjasti ottelusta toiseen. Päivittäistä tekemistä ei ole saatu rauhoitettua. Siltä se ainakin näyttää ulospäin. 

Tomi Lämsä kertoi allekirjoittaneelle kaudella 2014-15 valmentaessaan Pelicansia, että onneksi median luomat paineet ovat täällä Lahdessa täysin toista luokkaa kuin Helsingissä, jossa hän toimi Jokereiden valmentajana. 

Summa summarum, paineet ne ovat täälläkin ja koko ajan kasvavat, ellei tulosta ala tulemaan. Sen tietää Ville Nieminen ja koko joukkue. Nähtäväksi jää, kääntyykö Kaanien kurssi, kun pelit tauon jälkeen jatkuvat. Kaksi viimeisintä ottelua ennen maajoukkuetaukoa olivat kieltämättä lupauksia antavia.

Ari Tulla

« Takaisin