« Takaisin

Pelicans kohtaa tammikuussa Tallinnassa SaiPan 

Pelicans vie taas yhden liigapelin Suomenlahden taakse, kun Pelicans ja SaiPa iskevät yhteen Tallinnassa. Ottelu on Tondiraba Areenalla 26.1.2019. Kyseessä on toinen kerta, kun Liigaa pelataan ulkomailla. Viime kaudella samassa hallissa Pelicans kohtasi HPK:n.

Pelicans-HPK-ottelua seurasi Tondiraba Areenalla yli 5000 katsojaa ja tapahtuma keräsi runsaasti kiitosta sekä paikallisilta että suomalaisilta kiekkojännäreiltä. Viime kauden positiiviset kokemukset olivat myös suurin syy siihen, miksi tapahtuma järjestetään uudestaan. 

- Ihmiset olivat innostuneita ja sieltä tuli selkeä viesti meidän sidosryhmiltä, että toivotaan jatkoa loistavalle tapahtumalle. Useat kumppanit ja kannattajat ovat kuvailleet pelin jättäneen ikuisen muistijäljen ja kyllähän tunnelma oli matkoineen ja yhteishengen puolesta verrattavissa jääkiekon MM-kisoihin pienoiskoossa, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kertoo.

Pelipaikan ja kotijoukkueen pysyessä samana, tuo tänä vuonna Tallinna-otteluun suurimman muutoksen vastustaja, joka on 70-vuotisjuhlavuottaan viettävä SaiPa.

- Ei haluta, että tämä profiloituu kahden joukkueen väliseksi tapahtumaksi, vaan kyseessä on nimenomaan koko suomalaisen jääkiekon ja Liigan vientituote. SaiPa on hienot perinteet omaava seura, jolla on vahva kannattajakulttuuri ja meille joukkue on ollut usean vuoden ajan sytyttävä vastustaja, Kolu kertaa. 

SaiPan toimitusjohtaja Jussi Markkanen on myös mielissään tulevasta tapahtumasta.

- Viime vuonna katsottiin vierestä, että tapahtuma oli upea ja nyt kun tuli mahdollisuus, niin halusimme ehdottomasti mukaan. Halutaan tarjota meidän faneille ja sidosryhmille juhlavuoden kunniaksi erilainen elämys ja uskon, että tästä tulee varmasti hieno tapahtuma, Markkanen kommentoi.

« Takaisin