« Takaisin

Pelikaanit myötätuulessa

Suurimmalla osalla liigajoukkueista on 15 ottelua takana. Kuuden kärki on Kärpät, TPS, JYP, Pelicans, Lukko ja Tappara. Niin sanottu 15 pelin sarjataulukko piti takavuosina aika hyvin kutinsa loppuun asti. Eli ne joukkueet, jotka olivat tässä vaiheessa suorat pudotuspelijoukkueet, olivat sitä myös keväällä. Viime vuosina tässäkin ”säännössä” on ollut enemmän turbulenssia. Nyt tuossa viivan tuntumassa on todella tasaista, joten mitään ei voi vielä suuremmin ennakoida. Voi tulla merkittäviä nousuja ja reippaita pudotuksia. Jäädään seuraamaan.

Tänään Lahteen saapuu vieraita Kouvolasta. Isku Areenan jäällä vastakkain iskevät Pelicans ja KooKoo.  Syksyn avauspeli (kuva) joukkueiden välillä näytti jo menevän KooKoolle. Se iski reilussa 13 minuutissa 3-0 johdon ja näytti menevän menojaan. Pelikaani-puolustaja Casimir Jürgensin kavennusmaali 1-3 aloitti kuitenkin lahtelaisten takaa-ajon. Sen kruunasi sitten Pelsujen Jordan Rowley niittaamalla äkkikuolemamaalin jatkoajalla, ja näin voitto sekä kaksi pistettä jäi mastokaupunkiin. Tuo Jürgensin kavennusmaali oli muuten miehen ensimmäinen ja toistaiseksi vielä ainoa liigamaali. Olisiko tänään lisää luvassa? Se selviää illalla kello 18.30 alkavassa ottelussa.

Ari Tulla

« Takaisin