« Takaisin

Alex

Viihdyttävä poliittinen muistelmakirja

Yksi tämän syksyn elämäkerroista on Alex. Kirja kertoo ex-pätkäpääministeri  (pääministerinä  kesäkuusta 2014- toukokuuhun 2015) Alexander Stubbin tarinan. Kertomus etenee kronologisesti lapsuuden leikeistä ja touhuista opiskeluiden kautta virkamieheksi ja lopulta tunnetuksi poliitikoksi.

Kirjasta on turha etsiä kohupaljastuksia, kun niitä ei siellä yksinkertaisesti ole. Siellä ei ole muiden poliitikkojen haukkumisia tai kohupaljastuksia, enemmänkin pieniä piikkejä eri suuntiin, myös omaa puoluetta kohtaan. Stubb on välillä hiukan yksin Kokoomuksessa, hän kokee tulevansa puoluekoneiston ulkopuolelta. Se ei kuitenkaan estä tätä positiivisuuspoliitikkoa hymyilemästä leveästi ja selittämästä asiat parhain päin, stubbimaiseen tapaan. Hän näyttäytyy positiivisuuden perikuvana, joka viihtyy huomattavasti paremmin kansainvälisissä ympyröissä kuin eduskunnan kuppilassa tai Arkadianmäellä ylipäätään. Sellainen kuva lukijalle välittyy.

Ajankuvaus Alexander Stubbin näkövinkkelistä

Merkittävästä po­liit­ti­ses­ta uras­taan huo­li­mat­ta po­li­tii­kan si­säl­löt jää­vät kirjassa perin vähäisiksi. Ehkä se siksi onkin kevyempää ja viihdyttävämpää luettavaa kuin monet perinteisemmät poliittiset muistelmat. Keskiössä on jatkuvasti minä, Alex, Tico ja mitä niitä lempinimiä nyt onkaan. Kaikki ku­va­taan sii­tä kä­sin, mi­ten Stubb asi­at näki ja koki. Se on te­ok­sen vah­vuus ja samalla myös heikkous. Teos on vahva ajankuvaus Alexin näkökulmasta.

Itseironiaa ja tunneälyä

Stubb on urheiluhullu, sanan täydessä merkityksessä. Kotimaassa, ulkomailla ja neuvotteluiden välillä, aina täytyy löytyä aikaa juoksemiselle. Liikkuminen näyttää tuovan aitoa iloa ja riemua miehelle, joka näyttäytyy myös penkkiurheilijana. Muun muassa jääkiekko-otteluiden katsomoista Stubb on tuttu näky. Hän sanoo myös viihtyvänsä hyvin huippu-urheilijoiden seurassa, niin entisten kuin nykyistenkin.  Kirjassa viljellään myös itseironiaa. Kyllä, tämä poliitikko osaa nauraa myös itselleen. Hän ei pidä itseään erityisen älykkäänä, mutta tunneälyä hän sanoo omaavansa. Stubb tsemppaa ja kannustaa ystäviään, puoluetovereitaan ja muidenkin puolueiden toimijoita. Tekee sen omalla tavallaan ja vilpittömän tuntuisesti.

ALEX – Alexander Stubb, Karo Hämäläinen – Otava

Ari Tulla

« Takaisin