« Takaisin

Arkeologian aarteita, kirjan arvio

Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin

Eero Junkkaala on kirjoittanut mielenkiintoisen ja kansantajuisen tietokirjan kiinnostavasta ja haastavasta aiheesta. Raamatun historian tutkimus ja Israelin arkeologia ovat kaksi eri asiaa, joilla kuitenkin on kontaktipintaa keskenään. Nimensä perusteella Junkkaalan uusin kirja käsittelee arkeologiaa, mutta sisällöllisesti se keskittyy paljon myös Raamatun historiaa ja sen tutkimiseen. Kirjan koko nimi on Arkeologian aarteita, katsaus Israelin uusimpiin kaivauksiin.

Kirja on todennäköisesti kirjoitettu pääasiassa fundamentaalikristityille tai siihen suuntaan vahvasti kallistuneille, joilla ei ole syvempää tieteellistä koulutusta ja sivistystä ymmärtää Raamatun ajan historiaa ja arkeologiaa, sillä kirja sisältää muutamia uskomusjärjestelmällisiä väitteitä, joiden totuusarvot voidaan tieteen suunnasta kyseenalaistaa, mutta jotka voivat miellyttää fundamentalikristittyjä. Toki kirjaa voi lukea, vaikka ei olisikaan vinossa fundamentalismiin päin vaan esim. ihan tasapainoinen tieteen rakastaja (amator = asian rakastaja), sillä kirja on omalla tavallaan hyvin kirjoitettu ja siinä on myös hyvää asiaa.

Kirja on monipuolinen, selkeä ja helppolukuinen. Se käy ansiokkaasti ja riittävän lyhyesti läpi lukuisia arkeologisia kohteita Raamatun ajoilta ja maisemista. Eero Junkkaala osaa kirjoittaa monin paikoin suorastaan herkullisesti ja samalla kirjoitustyyli on riittävän maltillinen ja kohtuullisen järkevä, jotta lukukokemus säilyy hyvänä kirjan viimeiseen osaan asti, jossa kylläkin vertauskuvallisesti ilmaisten ”homma lähtee pahasti lapasesta”, kun Junkkaala möläyttää, että ”Jumalan sana on otettava Jumalan sanana ja uskottava koko Raamatun sanomaan sellaisena, kuin se on kirjoitettu”. 

Moinen kirjaimellista tulkintaa vaativa möläytys nakertaa vahvasti Junkkaalan uskottavuutta arkeologina. Samalla hän kirjoittaa itseään vastaan, sillä hän tulee kirjoittaneeksi myös, että Raamatussa käytetään kuvakieltä esim. luomiskertomuksessa, ”Raamatun seitsenpäiväistä luomiskertomusta ei ole välttämätöntä tulkita kirjaimellisesti” tai esim. että ”israelilaisten autiomaavaelluksesta ei ole mitään arkeologisia todisteita”. Vaikuttaa siltä, ettei hän itsekään tiedä mitä mieltä on. Hän kirjoittaa myös: ”… pidämme niitä (tiedettä ja arkeologiaa) hyödyllisinä ja Jumalan antamana lahjana ihmiskunnalle”. Tässä mielessä varsin sekavaa ajattelua, kuten huomaatte. 

Kirjan sisällöstä ja rakenteesta

Kirjan ensimmäinen osa keskittyy arkeologian olemukseen yleisellä tasolla. Tässä osassa Junkkaala kertoo esim. Raamatun arkeologian kahdesta lieveilmiöstä, eli hurskaasta mielikuvituksesta ja väärennöksistä. Kirjan tämä osuus antaa jotain lähinnä niille, jotka eivät tunne syvemmin arkeologiaa. Junkkaala olisi kyllä voinut avata esim. luiden tutkimukseen liittyviä hienouksia, joiden avulla tiedämme paljon sellaista, mitä Raamattu ei kerro. Myös edes ohimennen Junkkaala olisi voinut avata redaktiokritiikin, kirjallisuuskritiikin ja tekstikritiikin merkityksiä Raamatun tutkimuksessa.

Luiden tieteellisen tutkimuksen avulla tiedämme mm. ettei kuningas Salomon väitetyn valtakunnan aikaa Jerusalemissa ja sen ympäristössä asunut kuin noin tuhat ihmistä, eli kuningas Salomon valtakunnan suuruus on erittäin suurta liioittelua, mikäli koko Salomoa ja hänen valtakuntaa on koskaan ollutkaan olemassa. Asia on siis tieteellisesti vielä kiistanalainen monella tapaa. Asiasta enemmän kiinnostuneiden kannattaa lukea mm. Helsingin yliopiston eksegetiikan laitoksen tutkijoiden Hakolan ja Pakkalan kirja Kristinuskon ja juutalaisuuden juuret, ISBN: 9789516076471.  Myös Suomen Eksegeettinen Seura julkaisi juuri Pekka Särkiön erinomaisen kirjan Salomon salaisuus, joka kannattaa lukea. ISBN 978-951-9217-70-3.

Arkeologian aarteita -kirjansa toisessa osassa Junkkaala käsittelee Vanhaan testamenttiin liittyviä asioita. Tämä on kirjan paras osa. Erityisen mielenkiintoiseksi nousee Hasor, joka on Israelin muinaisista rauniokaupungeista kaikkein suurin. Megiddo ja Geser ovat myös kiintoisia, samoin selitykset nimistä sinettileimoista. Muutenkin kirjan tämä osa on yhtä suurta seikkailua.

Kirjan kolmas osa on myös ihan mielenkiintoinen. Siinä Junkkaala käy läpi Jeesukseen liittyviä arkeologisia asioita, Jeesuksen hautaa, Emmauksen sijaintia, Via Dolorosaa, Herodoksen hautaa, Kaanaan häitä ja Betlehemiä, sekä esim. Kesarean Maritiman syväsatamaa. Kaikilla näillä tekstipätkillä on arvonsa.

Kirjan neljäs osa on sitten se erikoisin juttu tieteellisen arkeologian kannalta. Tämä osa on hiukan haastavampi, sillä siinä Junkkaala kertoo omia yhden sortin luterilaisia kristillisiä uskomuksiaan, sekoittaen siten ”hurskasta mielikuvitusta” tieteellisiin faktoihin. Hurskas mielikuvitushan on hänen itsensä käyttämä termi. Joillekin asia lienee OK, mutta takuulla se toisia ärsyttää. Tällaista loppua en olisi toivonut muutoin kohtuullisen korkeatasoiselle kirjalle. Tuntuu suorastaan pahalta kertoa tämä, mutta kirjallisuuskriitikon on syytä pysyä totuudessa.

« Takaisin