« Takaisin

Kannibaalikirja, kirja-arvio

Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin. 27.10.2019.  22:12:55

Kirjan kansi pääkallon kuvalla on kuin ”näin valmistaudut halloween bileisiin” -opaskirjasta. Sisältö on kuitenkin asiallista ja jouhevaa tiedepohjaista tekstiä. Aihe on äärimmäinen ja tabu. Kirjoitustapa on popularisoiva ja helppolukuinen. Kyseessä on sosiokulttuurinen historian kirja, joka sohaisee napakasti tabujen muurahaispesään. 

Nuorehko tietokirjailija Artemis Kelosaari osaa kirjoittaa varsin mainiosta itselleen rakkaasta aiheesta. Artemis kutsuu kirjaansa ”kokoelmaksi esseitä ihmissyönnin historiasta”, mutta kirja on syvällisempi ja kehuja ansaitsevan laadukas. Tällaisen kirjan kustantaminen vaatii myös rohkeutta ja kustantajaksi ryhtynyt Salakirjat tunnetaankin myös muista uskaliaista kustanteista. Helsingin Kirjamessuilla kustantamon tiskillä myytiin myös Mustaa Raamattua, uskontotieteellistä kohuteosta, joka liukuu ehdottomasti tabukirjallisuuden piiriin.

Faktisesti Kannibaalikirja on ensimmäinen suomalainen tietokirja ihmissyönnistä, sen historiasta ja siihen liittyvistä sosiaalikulttuurisista ilmiöistä. Samalla on kyse marginaalistaan huolimatta merkityksellisestä antropologisesta ilmiöstä, joka on eettisesti hyvin haastava ja samalla tavoittaa ihmisyyden rajoja sanan kaikissa merkityksissä. Ansiokasta kirjassa on myös aihealueen käsittelyn laajuus.

Samalla kun kirja on ihmisen mielen ja kulttuurin tieteellisen tutkimuksen kannalta varsin mielenkiintoinen, on se myös hyvin haastavaa luettavaa kannibalismiin liittyvän outouden, sekä jännitystä ja pelkoja luovan suuren tuntemattomuuden vuoksi. Kiistämättä kirja on osin myös julma kuvaus ihmismielen mustista tuntemattomista ja hämmennystä aiheuttavista puolista. Irvokasta on, että jotkut tarinat sisältävät myös omaa tahatonta karmeaa kyynistä huumoriaan.

Kirjaa lukiessa tajuaa, kuinka paljon ja kuinka suurta ihmisyyteen suuntautuvaa pahuutta kannibalismiin ja sen aiheuttaneisiin syihin on kertynyt. Ihminen on arvaamaton ja epärationaalinen olento, jolla on huima mielikuvitus. Ihmislihan syöntiä on kuvailtu mm. termillä ”pitkän sian syöminen”, joten ihmislihan maku sinällään ei liene esteenä syömiselle, vaan enemmänkin sosiopsykologiset eettiset syyt.

Kannibalismissa on myös tämä ”kieroon kasvanut” populaari ja ns. viihdyttävä puoli. Kuten tiedämme, kannibalismi kiehtoo monia (siis viihdettä ostavaa yleisöä) niin paljon, että sitä on kuvattu taiteessa ja viihteessä vuosisatojen ajan mitä moninaisimmin ilmiöin. Esim. vampyyrikrääsä ja halloween ”uutena pakkojuhlana” ovat selvää arkea Suomessakin. Esiin pääsevät Hannibal Lecterin ja Leatherfacen kaltaiset kauhuhahmot.

Kelosaaren kirjan kannibalismin historiassa kuljetaan lähes meidän aikaamme sujuvasti, mm. onnettomuuksien, sotien ja haaksirikkojen jäljiltä syntyneisiin kannibalismiin johdattaneisiin tilanteisin, esim. nälänhädästä kärsiviin kommunistisiin diktatuureihin ja 2000-luvun alun Tampereelle. Tiedetään myös, että monet eloonjäännin vuoksi kannibalismiin ajautuneet ovat pahasti traumatisoituneita, eivätkä ole päässeet asiasta yli, vaikka olisivat joutuneet syömään jo valmiiksi kuolleita ihmisiä. Kannibalismi murskaa siihen ajautuneen mielenterveyden.

Kirja on hyvä. Lastenkirjaksi teos on täysin sopimaton, ikään kuin K18 leffa. Suosittelen Kannibaalikirjaa ensisijaisesti historiasta ja käyttäytymistieteistä kiinnostuneille psyykkisesti riittävän terveille ja vahvoille ”jo hiukan maailmaa nähneille ja sitä ymmärtäville” aikuisille. Kuitenkin, rehellisesti sanottuna, itseäni olisi ainakin kiinnostanut nuorena aikuisena tällainen kielletystä aiheesta kertova tietokirjallisuus. 

Kirjan tiedot:

Artemis Kelosaari: Kannibaalikirja - Kirjoituksia ihmissyönnin historiasta
Kovakantinen, 190 sivua.
ISBN 978-952-7204-33-7
Salakirjat kustannus, 2019

 

« Takaisin