« Takaisin

Krokotiiliyö, dekkarin arvio

Kulttuuri- ja tiedetoimittaja Tapio Sippoin. 15.01.2020

Tarinan sankaritar on liikaa tupakkaa ja alkoholia käyttävä syyttäjä Chastity Riley, jonka elämäntaidot ovat paljonkin hukassa, mutta silti hän pystyy tekemään hommiaan. Vaikka tarina kärsii selvästi jatkuvasta teknisten liuotinaineiden sisäisen käytön kuvauksesta, on kirjan tarina puolivälin jälkeen suorastaan koukuttava, kunhan sen alun jaksaa rämpiä läpi. Tämä kahteen jakautunut laatu on hiukan häiritsevää, ja voikin olla, etteivät kaikki suomalaiset jaksa lukea kirjaa loppuun alkuosan keskinkertaisuuteen törmättyään.

Hiukan juonen virityksistä

Viime osassa tapahtunutta: Napattuaan esimiehensä kiinni korruptiosta ja ammuttuaan muuatta gangsteria sukukalleuksille on Chastity Riley siirretty sivuun syyttäjän tehtävistään, eli  suojatyöpaikkaan” vastaamaan rikoksen uhrien suojelusta. 

Ja nyt tapahtuu: Hampurilaiseen sairaalaan tuodaan kadulla raa'asti pahoinpidelty mies, jonka henkilöllisyyttä ei tiedetä ja jota kukaan ei vaikuta tuntevan. Alkuun yhteistyö on kovin tahmeaa. Lopulta mies johdattaa Chastity Rileyn selvittämään laajaa ja tuhoisaa synteettisten huumeiden salakuljetusvyyhteä, ja näin Chastitylle tarjoutuu tilaisuus yrittää ottaa kiinni Hampurin kovamaineisin mafioso. Loppu selviää, kun luet kirjan. 

Kirjoitustyyli toimii

Lukukokemus oli ihan nätti. Simone Buchholzin kirjoitustyyli on veikeää. Tylyn ja niukkuudesta voimaa saavan tarinan ja sen kuljetuksen takia kirja on hauska. Toisaalta Simone kirjoittaa hahmojen päänsisäistä jupinaa lyhyinä setteinä kesken muun tarinan. Nuo ”kirjalliset ajatuskuplat” auttavat hahmottamaan eri roolihahmojen ajatusmaailmaa. Se nousee kirjan loppua kohden herkullisimmaksi piirteeksi muutenkin tolkullisen laadukkaaseen dekkariin.

Vähäeleinen kirjoitustyyli on omiaan tuomaan tarinan ydinsubstanssia esiin. Huumemafian ja muun järjestäytyneen rikollisuuden kuvaus on kohtuullisen uskottavaa. Erityiskehut annan krokotiilin vaikutusten osuvasta, mutta lempeästä kuvauksesta. Kuten tiedätte, sellaiset aineet syövät aivot ja mädättävät terveyden hyvin nopeasti. Buchholz ei muutoinkaan mässäile väkivallalla, mikä on kirjassa varsin hienosti valittu tyyliseikka. Vaikka arjessa en ehdi, enkä paljoa haluakaan lukea dekkareita, yleensä niiden heikon tason ja toisiaan kopioivan puuduttavuuden takia, olen tällä kertaa iloinen, että inspiroiduin lukemaan tämän hyvän dekkarin. Alkuosan keskinkertaisuuden ohi kun pääsee, on loppu tarinasta varsin nautinnollista luettavaa.

Mitä tiedämme kirjailijasta?

Kirjailija on keski-ikäinen saksalainen nainen, joka on hurmannut saksalaisista ison joukon lukemaan sepustuksiaan. Hän kuuluu kirkkaasti tämän hetken menestyneimpiin saksalaisiin dekkarikirjailijoihin. Eikä mikään ihme, sillä Krokotiiliyö oli ainakin hyvä. 

Kustantamon sivujen mukaan Simone Buchholz syntyi Hanaussa vuonna 1972. Hän opiskeli yliopistossa filosofiaa ja kirjallisuutta ja suoritti toimittajakoulutuksen Hampurissa arvostetussa Henri-Nannen-Schule-oppilaitoksessa. Hän on työskennellyt paitsi toimittajana, myös tarjoilijana ja kirjoittanut kolumneja. Tätä nykyä hän asuu perheensä kanssa Hampurin Sankt Paulin kaupunginosassa, jonne myös hänen rikosromaaneidensa tarinat sijoittuvat.

Saamani muun tiedon ja konkreettisen havainnointini mukaan (viime kirjamessuilla) Simone puhuu mielellään esim. urastaan, yleistasolla rakkaudesta, kuolemasta ja saksalaisesta jalkapallosta. Ja pitää kotisivujensa mukaan Napolista, ja Tahitista, sekä Pietarista ja Isosta Omenasta (ei Espoon, vaan tietysti New Yorkista). Hän asuu Hampurissa, omituista kyllä (suorastaan perverssiä), ”Hampurin sään takia”, tai niin hän ainakin väittää. Varmaksi voi sanoa, että Simone on osaava nainen, sillä hän on napsinut Chastity Riley -sarjastaan jo kuusi arvostettua dekkaripalkinto.

« Takaisin