« Takaisin

Osma Harvilahti: New Colour 5.4.–26.5.2019


Gone Fishing Saint Tropez 2017

Designmuseo esittelee galleriatilassa ensimmäisenä Suomessa valokuvaaja Osma Harvilahden (s. 1983) yksityisnäyttelyn. Näyttely on osa sarjaa, jossa museo kutsuu ”kotiin” maailmalla muotoilun parissa työskenteleviä ja menestyneitä nuoria nimiä.

Harvilahti on pariisilaistunut valokuvaaja, joka tarkastelee nykymuotoilua valokuvan kautta. Työssään hän tutkii erityisesti muotoilua, muotia ja värien käyttöä. Harvilahti on työskennellyt monille isoille kansainvälisille aikakauslehdille ja muotimerkeille. Hänen asiakkaitansa ovat muun muassa Apartamento Magazine, SSAW, Hermès, Issey Miyake ja Louis Vuitton.

Näyttely nostaa kaupallisten kuvien rinnalle Harvilahden henkilökohtaisia sarjoja, joissa hän tarkastelee kiinnostuksen kohteitaan dokumentaarisesta ja sosiologisesta perspektiivistä.

Näyttelyssä saa maailman ensiesityksen Harvilahden tekemä kuvasarja Louis Vuittonille. Ranskalainen muotitalo julkaisee syksyllä 2019 Harvilahden Saint-Tropezia käsittelevän valokuvakirjan osana Vuittonin Fashion Eye -kirjasarjaa, jossa muotikuvaaja kutsutaan herättämään henkiin tietty maantieteellinen alue, kaupunki tai maamerkki.  

Harvilahden värien käyttö kuvissa on ainutlaatuista. Hänen vahvuutenansa on kuvien sommittelu ja rajaukset. Vaikka kuvat ovat usein täysin rakennettuja, ne näyttävät luonnollisilta arjen nyrjähdyksiltä – toteaa näyttelyn kuratoinnista yhdessä valokuvaajan kanssa vastaava Designmuseon näyttelyintendentti Suvi Saloniemi

« Takaisin