« Takaisin

Valokuvaaja Risto Vuorimiehen 45:n vuoden taiteilijajuhlan näyttely avautuu Kanneltalon Galleriassa

Teemoina mm. 1970-luvun saaristo- ja maaseutuelämää, siirtolaisia Ruotsissa ja Hurriganes-kuvia

Helsingissä Kanneltalon Galleriassa avautuu yleisölle 4.4.2018 klo 9.00 valokuvaaja Risto Vuorimiehen noin kolmensadan valokuvan näyttely. Samalla Risto Vuorimies viettää 45:n vuoden taiteilijajuhlaa sekä 70-vuotissyntymäpäiväänsä.

1970-luvulla alkoi suomalaisen rockmusiikin vahva nousu. Levy-yhtiö Love Records edusti alan nopeinta suunnannäyttäjää ja Tukholmasta juuri valokuvaajaksi valmistunut Risto Vuorimies sai yhtiöltä parin levynkannen suunnittelutyön keväällä 1973. Ensimmäiset kannet valmistuivat Rauli “Badding” Somerjoelle, Hurriganesille ja seuraavaksi Dave Lindholmille. Kun nämä muusikotsaivat tilaisuuden jatkaa samalla levy-yhtiöllä, jatkui myös yhteistyö näiden ja muidenkin artistien kanssa Love Recordsilla.

Samalla vuosikymmenellä löytyi kameralle paljon muitakin kohteita. Porvoon maalaiskunnan Kalvö- nimisellä saarella asui siihen aikaan vakinaisesti väkeä ja Vuorimies dokumentoi heidän elinolosuhteitaan eri vuodenaikoina. Samoin tallentui filmille maaseudun olosuhteita Savo-Karjalan rajamailla, jossa Väkeväisen perhe asui maalaistilallaan. Mm. näistä aiheista syntyi 2000-luvulla näyttelyt, joita on nähty eri puolella Suomea.

Tämän vuosituhannen aikana ovat myös Love Recordsin vanhat taitelijakuvat muuttuneet eläväksi näyttelyksi. Mukana ovat mm. Badding, Dave Lindholm, Tasavallan Presidentti, Wigwam, Mikko Alatalo ja Hurriganes.

Siirtolaiselämää Eskilstunassa tallentui syksyllä 1972 näyttelyksi ja myöhemmin kirjaksi, jotka toteutettiin yhdessä valokuvaaja Ben Kailan kanssa. Kuvakokonaisuus suomalaisten elinolosuhteista Ruotsissa on kiertänyt maailmaa ja Valokuvataiteen museolla on oma kokoelmansa aiheesta.

Ripa 70v-näyttelyssä on myös isokokoisia Hurriganes kuvia, jotka on alunperin valmistettu Vapriikin Hurriganes-näyttelyä varten 2016 Tampereelle. Vuoden kestäneen esillepanon jälkeen Museokeskus lahjoitti isot kuvaprintit kuvien alkuperäiselle ottajalle Risto Vuorimiehelle.

Pienten projektien miehenä tunnettu juhlinnan kohde laittaa näyttelyyn myös muita, kuvia ja teemoja. Mm. Veli-Bror, 40 vuodenaikaa, Kottikärryn talvi, Boxin kylä...

Keväällä Risto Vuorimiehelle, alias Papá Monterolle, tulee kuluneeksi 31 vuotta radio-ohjelma Cuba Libren toimittajana. Ura alkoi Radio Cityssä viikoittaisena, tunnin pituisena juonnettuna musiikkiohjelmana vuonna 1987 ja sen jälkeen kuubalaista musiikkia on kuultu mm. Yleisradiossa, Lepakkoradiossa, Radio Helsingissä, Lähiradiossa, Radio Moreenissa ja jopa Tallinnassa sekä Espanjassa paikallisella radioasemalla. Vuonna 2010 Kuuban kulttuuriministeri Abel Prieto myönsi Vuorimiehelle kunniakirjan pitkäaikaisesta kuubalaisen kulttuurin tunnetuksi tekemisestä Suomessa. Näyttelyssä on myös kuvia Kuubasta vuosilta 1975-1997.

Näyttely on avoinna 4.4.–14.4.2018

« Takaisin