« Takaisin

Jori Majava Oy Woodim Finland Ltd:n toimitusjohtajaksi


Kuvassa vasemmalta hallituksen jäsen Pekka Tarvajärvi ja toimitusjohtaja Jori Majava.

Oy Woodim Finland Ltd on vuonna 1994 perustettu johtava jalopuiden ja massiivipuisten liimalevyjen maahantuoja ja tukkuliike Lahdessa. Asiakaskuntaa ovat puusepänteollisuus, laivan- ja veneenrakennusteollisuus, keittiökalustevalmistajat sekä jälleenmyyjät ja rakennustuoteteollisuus. Merkittävinä kohteina ovat muun muassa julkisten tilojen jalopuuratkaisut. Uusin tuoteryhmä on kuitupohjaisten levyjen maahantuonti ja tukkukauppa. Yrityksen liikevaihto on noin 5 miljoonaa euroa. 

Woodimin perustajan Pekka Tarvajärven jäädessä eläkkeelle, toimitusjohtajaksi siirtyy Jori Majava. Jori on työskennellyt yrityksessä kahdeksan vuoden ajan; Ensin myyntipäällikkönä, kunnes viime vuosina Woodimin toiminta ja operaatiot ovat siirtyneet vähitellen Jorin vastuulle. Jori on koulutukseltaan metsätalousinsinööri (amk) ja hän on toiminut puualalla koko uransa ajan. Jorilla on sekä alan kokemus että hyvät verkostot toimintamme tukemiseksi. ”Näen tämän hienona mahdollisuutena päästä vaikuttamaan toiminnan kasvuun ja menestykseen”, Majava sanoo.

Tarvajärvi toimii vielä hallituksen jäsenenä eläkkeellä ollessaan. 

Hämeen kauppakamari

« Takaisin