« Takaisin

Lokit palaavat pesimäpaikoilleen


Harmaa- ja naurulokit saapuivat. Kuva: Unto Rönkkönen

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Lokit ovat palanneet tai palaamassa pesimäpaikoilleen: pääosin saariston lintuluodoille, mutta suurin joukoin myös kaupungin katoille.

Jätteiden polttoon siirtyminen ja avointen kaatopaikkojen sulkeminen voidaan havaita valtakunnallisesti harmaalokin ja merilokin voimakkaana taantumisena kohti niiden luontaista kannan kokoa. Isojen lokkien ravinnonsaannin vaikeutuminen näkyy saaristossa voimistuneena muiden lintujen munien ja poikasten saalistuksena. Kaupungissa pesivät lokit löytävät kuitenkin edelleen runsaasti ruokajätettä, ja myös niiden tahallinen ruokinta on valitettavan yleistä.

Lokkien pesintä aiheuttaa joskus ihmisille haittaa. Lintujen ulosteet tahrivat rakennuksia ja autoja. Kesällä emolintujen poikaspuolustus aiheuttaa uhkaavan tuntuisia tilanteita.

Neljä lokkilajia pesii myös katoilla

Jos lokit ovat aiheuttaneet taloyhtiössä ongelmia aikaisempina kesinä, niiden pesintää voi yrittää estää ennakolta. Katolle voi asentaa metalliverkkoa tai muita estäviä rakenteita, jotka eivät vahingoita lintuja. Myös katolla liikkuminen ennen pesintää saattaa karkottaa lokkeja rauhallisimmille pesäpaikoille.

Helsingin kaupungin alueella tavataan useita lokkilajeja, joista neljä pesii katoilla.

Harmaalokki on harmaaselkäinen ja varista suurempi. Sillä on järeä nokka, jossa on pesimäaikaan punainen täplä.

Kalalokki on myös harmaaselkäinen, mutta harmaalokkia sirompi, hieman varista pienempi. Sen nokka on hennompi ja siitä puuttuu punainen täplä.

Selkälokki on mustaselkäinen. Se on erittäin uhanalainen laji ja sen kattopesintöjä on syytä arvostaa siinä missä saaristopesintöjäkin.

Harvalukuinen merilokki on myös mustaselkäinen, mutta selkälokkia huomattavasti suurempi ja rotevampi lintu.

Kaikki linnut ovat rauhoitettuja pesimäaikaan

Kalalokki ja selkälokki ovat rauhoitettuja ympäri vuoden. Kaikki linnut, myös niiden munat ja poikaset, ovat rauhoitettuja eteläisessä Suomessa pesimäaikaan 10.3.–31.7. Silloin pesinnän tahallinen häiritseminen on kielletty luonnonsuojelu- ja metsästyslainsäädännön perusteella. Kattojen korjaus- tai kunnossapitotöitä ei katsota tahalliseksi häiritsemiseksi, jos niitä ei pystytä ajoittamaan pesimäajan ulkopuolelle.

Erityisen hankalissa tapauksissa voi lintujen karkottamiseksi hakea poikkeuslupaa. Rauhoitettuja lintuja koskevat luvat käsitellään keskitetysti Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa (vaihde 0295 022 500). Rauhoittamattomia lintuja, kuten harmaalokkia tai merilokkia, koskevat luvat haetaan Suomen riistakeskuksen Uudenmaan aluetoimistosta, uusimaa@riista.fi.

« Takaisin