« Takaisin

Saimaan järvilohen kalastuksenvalvonta saanut runsaasti lahjoituksia

Pohjois-Karjalan kalastalouskeskus ry on saanut noin 22 000 euron edestä raha- ja tavaralahjoituksia, jotka on suunnattu uhanalaisten vaelluskalojen kalastuksenvalvonnan kehittämiseen.

Pohjois-Karjalan kalatalouskeskus ry tekee päivittäin kalastuksenvalvontaa uhanalaisten vaelluskalojen kuten järvilohen lisääntymisen turvaamiseksi. Kalatalouskeskus, uhanalaiset vaelluskalat ja erityisesti äärimmäisen uhanlainen Saimaan järvilohi ovat erittäin kiitollisia saamastaan tuesta, jolla osaltaan turvataan lajien säilymistä Suomen luonnossa.

Lahjoituksilla tullaan hankkimaan kalastuksenvalvojille työasut sekä valvojareppuja, jotka sisältävät kiikarit, kameran, valaisimen ja muita valvojalle välttämättömiä työvälineitä. Tämän lisäksi panostamme kiinteään ja siirrettävään kameratekniikkaan, jokiveneeseen sekä koulutukseen.

Yksittäiset lahjoitukset ovat olleet suuruudeltaan 100 – 5 000 euroa. Jokainen lahjoitus on kuitenkin yhtä tärkeä summaan katsomatta, sillä pienistä puroista syntyy suurempi virta. Lahjoituksia ovat antaneet Motonet Oy, WWF, Kemijoki Oy, Saimaan Lohikalayhdistys ry, Rakennus ja Saneeraus M & M Oy, Joensuun Kauppa ja Kone Oy, Maalaus ja Remonttipalvelu Muje Oy, Rösch Oy, Maalausliike Erkki Muje Oy, Jukka Hiltunen, Tasoiteliike Splash Roof Oy, Jari Lehikoinen, Kojamo Trolling Ry, HK Varma Oy, Tekaron Oy, Ilmastointiliike Kake Oy, Joensuun Peltisepät Oy, Joensuun Seudun Luonnosystävät Ry, Heikkinen Yhtiöt Oy, Mehtimäki Oy, Carlson Oy, Suomen tavaratorit Oy ja Kuvanmaailma Oy.

Tähän mennessä saaduilla lahjoituksilla kalastuksenvalvontaa pystytään kehittämään merkittävästi, mutta paljon jää vielä kehitettävää, joten lahjoittajien joukkoon mahtuu lisää halukkaita. Tulevaisuuden haaste on saada rahoitusta itse valvonnan toteuttamiseen. Nykyinen valvonnan rahoitus on tullut kalatalouden edistämismäärärahoista, jota on haettava vuosittain uudestaan. Tämä rahoitusmalli ei mahdollista pitempiaikaista suunnitelmallista valvonnan toteuttamista.

« Takaisin