MEDIATORI.fi

Sivina Oy on ostanut Kotipalvelu Ykköset Oy:n

Espoolainen Sivina Oy on ostanut espoolaisen perheyrityksen Kotipalvelu Ykköset Oy:n osakkeet elokuun lopussa 2017. Kotipalvelu Ykköset toimii pääkaupunkiseudulla ja sen palveluina ovat kotisiivous- ja siivouspalvelut, yksityinen kotihoito ja henkilökohtainen apu. Liikevaihtoa Kotipalvelu Ykkösillä oli vuonna 2016 1,5 me ja henkilökuntaa noin 40.

Lisää uutisotsikoita:


Pakanalliset syysmessut saivat nuoret liikkeelle

Psyon Gamesin Antidote -peli pääsi kansainväliseen finaaliin innovatiivisten digitaalisten ratkaisujen kilpailussa

Virheet ylioppilaskokeissa vaarantavat oikeusturvan – Ylioppilastutkintolautakuntaan sisällytettävä opiskelijaedustus

Merenkulun turvallisuuspalkinto sekä Kansainvälisen merenkulkujärjestön kunniamaininta M/V Norstreamin miehistölle

Asumistuen leikkaus kasvattaa nuorten asunnottomuuden riskiä

Kristiina Huttunen VATT:n tutkimusprofessoriksi

Heidi Jokinen on valittu Partiotyttöjen Maailmanliiton hallitukseen

KOTIMAISEN RUUAN ARVOSTUS KORKEALLA -HYVÄÄ SUOMESTA YHÄ ARVOSTETUIN ALKUPERÄMERKKI

Laulaja Saara Aalto on valittu Vuoden Positiivisimmaksi Suomalaiseksi 2017

Land Rover Discovery veti 110 tonnin maantiejunaa Australian Outbackissä

Ministeri Terho vieraili KymiRingillä - ”Hanke tuottaa Suomelle kansainvälistä näkyvyyttä”

Mietityttääkö nuoren aikuisen tulevaisuus? -teemailta läheisille aikuisille

Leo Stranius on nimitetty Kansalaisareena ry:n toiminnanjohtajaksi

Ajanvarauksen tekstiviestimuistutus käyttöön Päijät-Hämeen keskussairaalassa

FC Barcelonan Ousmane Dembélé leikattiin tänään Mehiläisen Sairaala NEO:ssa Turussa - ”Leikkaus sujui suunnitelmien mukaan”

Suomeen perustetaan taloustieteen huippuyksikkö

Vuoden 2018 luonnonhaittakorvausten leikkaukset puolitetaan ja maatalousyrittäjien jaksamista tuetaan