« Takaisin

Bioaika on kohta täällä! Tavataan rekassa ja torilla


Visiointia tiedekeskusrekassa. Kuva: Katja Pesonen

Lentävä auto, onnellisuus, kunnon talvi! Millaisia asioita nousee esille, kun nuoret visioivat tulevaisuutta tiedekeskusrekassa? Bioaika-koulukiertue on pian Heinolassa ja Lahdessa. Bioaika vierailee syksyn aikana yhteensä 60 eri oppilaitoksella ympäri Suomen.

Metsäsektorin yhteinen Suomi100-hanke, Bioaika-tapahtumakiertue on matkalla Heinolaan ja Lahteen. Ainutlaatuisen kiertueen ydin on Bioaika-rekka, joka kuljettaa perävaunussaan tiedekeskusta. Rekan näyttelyssä voi esimerkiksi tutkia uusimpia puupohjaisia keksintöjä, vierailla virtuaalimetsässä sekä visioida tulevaisuutta. 

Osalla pysähdyspaikoista rekan läheisyydessä Bioaika-torilla voi tutustua paikallisiin biotalousvahvuuksiin ja tavata biotalouden ammattilaisia. Bioaika-rekka ja Bioaika-tori ovat monipuolinen oppimisympäristö. Koulukiertue on suunnattu 13-19-vuotiaille nuorille.   

Bioaika-vierailu on maksuton ja varattavina ajankohtina rekka on avoinna vain kouluryhmille. Iltaisin ja viikonloppuisin Bioaika-rekka on avoinna kaikille kävijöille. Näyttelystä jokainen löytää omat suosikkikohteensa, tehden ja kokeillen. 

Bioaika kiertueella Päijät-Hämeessä, tervetuloa tutustumaan!

Su 15.10. Heinola, kauppatori (Torikatu):
klo 10-16 kaikille avoin

Ma 16.10. Heinola, kauppatori (Torikatu):
klo 9-15 oppimisryhmät (ennakkovarauksilla)
klo 15-18 kaikille avoin

Bioaika-torilla esittäytyvät Versowood, Stora Enso, Suomen metsäkeskus sekä Metsänhoitoyhdistys Päijät-Häme.

Ti 17.10. - ke 18.10. Lahti, Salinkallion peruskoulu (Salinmäentie 1):
klo 9-15 oppimisryhmät (ennakkovarauksilla)
klo 15-18 kaikille avoin

Tiistaina Bioaika-torilla esittäytyy Stora Enso.

To 19.10. - pe 20.10. Lahti, Kärpäsen koulu (Kasakkamäentie 1):
klo 9-15 oppimisryhmät (ennakkovarauksilla)
klo 15-18 kaikille avoin

Bioaika-torilla esittäytyy Suomen metsäkeskus.

« Takaisin