« Takaisin

Lahti hakee nuoria NOVU-viikolle Ruotsin Västeråsiin

Lahti tarjoaa seitsemälletoista 16–20-vuotiaalle lahtelaiselle nuorelle mahdollisuuden matkustaa Ruotsiin pohjoismaisen yhteistyön ja kulttuurin merkeissä.

Pohjoismaisten ystävyyskaupunkien nuorten kulttuuriviikko NOVU järjestetään Ruotsin Västeråsissa 1.– 7. heinäkuuta. Matkalle valittujen nuorten lisäksi mukaan lähtee kaksi nuorisonohjaajaa sekä virkamies- ja poliitikkoedustus.

Viikon teemana on erilaiset energiamuodot. Nuoret käsittelevät teemaa muun muassa toiminnallisissa työpajoissa ja seminaareissa. Ohjelmaan kuuluu myös kaikille yhteisiä tapahtumia ja retkiä.

NOVU-viikkoa on järjestetty vuodesta 1988 saakka Lahden pohjoismaisten ystävyyskaupunkien kesken. Se sijoittuu joka vuosi eri ystävyyskaupunkiin, joita Lahdelle ovat Akureyri Islannissa, Randers Tanskassa, Västerås Ruotsissa ja Ålesund Norjassa.

Nuoret voivat hakea mukaan matkalle 31. maaliskuuta mennessä lomakkeella, jonka saa osoitteesta www.lahti.fi/novu. Matka on nuorille maksuton.

Lahden kaupunki

« Takaisin