« Takaisin

Fiskars Village Suomen nouseva kulttuurimatkailukohde

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Perinteet, yhteisöllisyys ja laaja taiteiden kirjo toivat voiton Culture EDEN in Finland -kilpailussa  Fiskars Village ruukkiyhteisölle Raaseporiin. Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho jakoi palkinnon Matka 2018 -messuilla Helsingissä. 

Kunniamaininnat saivat Taidekaupunki Mänttä-Vilppulan ”Backwoods Paradise”, Parppeinvaaran Runokylä Ilomantsissa, keramiikkakylä Posiolla ja Tuusulanjärvi. Palkinnoista päätti kulttuurin ja matkailun asiantuntijoista koostunut arviointiryhmä. 

Suomen kansalliseen kilpailuun osallistui 24 kulttuurimatkailukohdetta eri puolilta Suomea. Mukana oli muun muassa kuvataiteen, muotoilun, musiikin, rakennusperinteen ja käsitöiden ympärille rakentuvia matkailukohteita. Kohteiden toiminnan tuli perustua vähintään neljän organisaation verkostoihin, jotka tarjoavat kulttuuriin perustuvia matkailupalveluja ja kokemuksia kestävän kehityksen periaatteita noudattaen.

- Suomessa on paljon hienoja kulttuurikohteita ja monipuolista osaamista, joista voimme olla ylpeitä.  Alueiden kulttuuriset erityspiirteet ovat selkeitä matkailun vetovoimatekijöitä, joita tulisi enemmän nostaa esille kansainvälisessä matkailussa, toteaa ministeri Sampo Terho.

- Matkailun ja matkailijamäärien nopeasti kasvaessa on panostettava yhä enemmän kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävän matkailun kehittämiseen. Paikallisten tuotteiden ja raaka-aineiden käyttö, paikallinen työvoima, kestävät materiaalit, paikallisen kulttuurin ja elämäntavan kunnioittaminen ovat esimerkkejä vastuullisesta matkailusta, ministeri Terho jatkaa.

Culture EDEN in Finland -kilpailun järjestivät opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja Business Finland Oy / Visit Finlandin Culture Finland katto-ohjelma. Suomen kansallinen kilpailu oli osa Euroopan komission European Destination of Excellencekilpailua, jota on järjestetty vuodesta 2007 alkaen. Suomi on osallistunut kilpailuun kaksi kertaa aikaisemmin. Vuonna 2008, jolloin teemana oli aineeton kulttuuriperintö matkailussa, sekä vuonna 2010, jolloin teema oli vesistömatkailu.  Nyt etsittiin nousevia kulttuurimatkailukohteita, jotka yhdistävät kulttuuria ja matkailua vastuullisesti ja innovatiivisella tavalla.

Kansallisten kilpailujen voittajat palkitaan Brysselissä keväällä. EDEN-kilpailun tavoite on vahvistaa toimijoiden välistä yhteistyötä. Voittajakohteet saavat näkyvyyttä ja pääsevät osaksi eurooppalaista EDEN -verkostoa, joka toimii markkinointi- ja verkostoitumiskanavana.

Fiskars Village  

Fiskarsin historiallinen ruukkimiljöö Länsi-Uudellamaalla on monipuolinen kulttuurimatkailukohde, jota on kehitetty innovatiivisella ja perinteitä kunnioittavalla tavalla. Taiteen, muotoilun ja käsityön ohella aktiivinen tapahtuma-, näyttely- ja museotoiminta ovat kohteen vahvuuksia. Ainutlaatuinen taide- ja kulttuuritarjonta yhdessä luonnon ja kulttuuriympäristön kanssa tekevät kohteesta kansainvälisesti kiinnostavan. Paikallisia ja luonnosta saatavia raaka-aineita hyödyntävä lähiruoka sekä liikunta-aktiviteetit lisäävät vetovoimaisuutta. Luova yhteisö kehittää jatkuvasti uusia tuotteita sekä osallistamisen ja eläytymisen muotoja. Verkostomainen toimintatapa edistää taloudellista, kulttuurista, sosiaalista ja ekologista kestävyyttä.

« Takaisin