« Takaisin

Jukka Jalonen on vuoden 2019 Valtakunnallinen Hyväntekijä


Jukka Jalonen on moninkertainen leijona.

08.10.2019.  10:38:19

Suomen Lions-liitto on nimennyt vuoden Valtakunnalliseksi Hyväntekijäksi 2019 Suomen jääkiekkomaajoukkueen kaikkien aikojen menestyksekkäimmän päävalmentajan Jukka Jalosen.

Suomen Lions-liitto jakaa vuosittain Hyvän Päivänä 8.10. tunnustusta henkilöille tai tahoille, jotka ovat toiminnallaan vahvistaneet yhteistä hyvinvointia Suomessa.

Jukka Jalonen on moninkertainen leijona. Hän on leijona valmentajana, mutta hän on leijona myös lionsklubi Riihimäen jäsenenä. Valmentajana Jalosella on erityiskyky, joka lienee menestyksen syvin lähde. Hän löytää usein aivan nimettömistä pelaajista sellaisia ominaisuuksia, jotka yllättävät kaikki muut. Jukka Jalonen ei tarvitse joukkueeseen maailmantähtiä, mutta hänen joukkueensa synnyttää niitä.

Tunnustuksen perusteissa mainitaan, että hyvien ominaisuuksien löytäminen ja niiden tukeminen hyvän elämän voimaksi on Lions-aatteen mukaista. Jukka Jalonen on halunnut tukea myös valmentajille tuotettua Lions Quest -koulutusta.

− Olen todella ylpeä ja yllättynytkin valinnastani vuoden Valtakunnalliseksi Hyväntekijäksi. Se on suuri kunnia, varsinkin kun olen läheltä nähnyt kuinka hienoa ja pyyteetöntä Lions-työtä esimerkiksi oman klubini jäsenet vuodesta toiseen tekevät. Omaa aktiivisuuttani työnteko välillä häiritsee, mutta mukana olen aina, kun vain ehdin.

Tuhat sydäniskuria Suomeen

Vuoden lionien hyväntekijäksi valittiin lion Rauno Mikkola lionsklubi Littoisista. Mikkola on suurella sydämellä käynnistänyt valtakunnallisen sydäniskurikampanjan. Aikaa ja vaivaa säästämättä hän on pyyteettömästi ja päättäväisesti ajanut tärkeää asiaa eteenpäin.

Sydäniskurikampanjan tavoitteena on saada Suomeen noin tuhat uutta sydäniskuria. Kampanja on yksi Suomen suurimmista lionien humanitäärisistä kampanjoista, jolla on valtava mahdollisuus inhimillisen elämän turvaamiseksi.

− On äärimmäisen tärkeää, että tunnustamme sen arvon, jonka vapaaehtoistoimijat, kuten Suomen Lions-liitto, tuovat kantamalla vastuuta yhteisestä hyvinvoinnista. Sydäniskurikampanjan toteuttaminen on esimerkillistä vastuunkantoa. Kampanja on merkittävä humanitaarinen ansio, jonka hyöty tulee kokonaisuudessaan meidän kaikkien suomalaisten hyväksi, sydäniskurikampanjan suojelijana toimiva kansanedustaja, puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva toteaa.

Tunnustuksen perusteissa mainitaan, että Mikkolan esimerkillinen sitkeys ja peräänantamattomuus yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi kuvastaa mitä parhaiten oikeaa Leijona-henkeä, jonka tarkoituksena on auttaa kanssaihmisiään parempaan elämään ja jopa antaa mahdollisuus jatkaa sitä.

« Takaisin