« Takaisin

Kato korjasi satoa Pohjois- ja Itä-Suomessa

Viljaa ja valkuaiskasveja jäi peltoon talven tultua etenkin Itä- ja Pohjois-Suomessa. Peltoon jääneen sadon lisäksi viljelijöitä kuritti heikentynyt viljan laatu. Valopilkkuna oli rukiin omavaraisuuteen riittävä 113 miljoonan kilon sato. Se ei tule kuitenkaan saamaan jatkoa, sillä syysrukiin kylvöala jäi kolmanneksen edellissyksyä pienemmäksi.

– Itä- ja Pohjois-Suomen pelloilla kävi viime vuonna pahin kato 30 vuoteen, toteaa yliaktuaari Anneli Partala Luonnonvarakeskuksesta.

Viljaa jäi koko Suomessa peltoon talven tultua arviolta yli 80 000 hehtaarin alalta.

Viljasato, 3,4 miljardia kiloa, on 2000-luvun toiseksi pienin. Poikkeuksellisen hankalana sateisena syksynä 2017 jäi paljon viljaa korjaamatta. Toisaalta viljaa korjattiin tavallista enemmän tuoreviljana. Yli kymmenesosa vilja-alasta eli 120 000 hehtaaria korjattiin tuoreviljana kotieläinten rehuksi.

Vuonna 2017 suurin ruissato vuoden 1990 jälkeen

Rukiin huippuvuosi 2017 ei saa jatkoa vuonna 2018. Ruissato, 113 miljoonaa kiloa, on suurin sitten vuoden 1990. Viime syksynä korjattu sato riittää kattamaan noin sadan miljoonan kilon kulutuksen kotimaassa ensi syksyn satoon asti. 2000-luvulla ruissato on riittänyt kattamaan kotimaan vuosikulutuksen vain kolme kertaa. Omavaraisuuteen tuskin tulevan syksyn sadolla enää päästään, sillä lumen alla uinuvan syysrukiin kylvöala jäi kolmanneksen edellissyksyä pienemmäksi.

Härkäpapua ja hernettä myös säilörehuksi

Satotilasto 2017 sisältää ensimmäistä kertaa herneen ja härkäpavun osalta kuivan siemensadon lisäksi myös säilörehusadon. Molempien valkuaiskasvien viljely on viime vuosina lisääntynyt ja kotieläintilat hyödyntävät koko kasvia perinteisten nurmirehujen tapaan säilörehuna.

Luomuviljasta kaksi kolmasosaa kauraa

Luomuviljan 95 miljoonan kilon sadosta oli kauraa noin kaksi kolmasosaa. Luomukauran tuotanto kasvoikin vuodesta 2016 lähes neljänneksellä. Myös vehnän ja ohran luomutuotanto kasvoi, kun taas luomuruista korjattiin neljännes vähemmän kuin vuonna 2016. Viljasadosta noin kolme prosenttia oli luomuviljaa.

Luonnonvarakeskus

« Takaisin