« Takaisin

Kisoja ja karnevaalia koko perheen voimin Salpausselällä

Kohta mennään. Parin viikon päästä Salpausselän kisat tuo kotiyleisön eteen mäkihypyn, maastohiihdon ja yhdistetyn kirkkaimmat tähdet. Talvikarnevaaleissa nähdään monia isojen ja pienten urheilufanien idoleita.

Kilpailuohjelmassa on viikonlopun aikana yhteensä kahdeksan jännittävää maailmancupin osakilpailua. Lauantaina maastohiihdon ja yhdistetyn sprintit sekä odotettu perinteinen iltamäki. Sunnuntaina kisataan naisten ja miesten perinteisen 10 ja 15 km hiihdot, yhdistetyn henkilökohtainen kilpailu sekä kisat päättävä suurmäki.

Snowkidz - talvimaa ja lasten oma karnevaalimaailma

Tänä vuonna Salpausselän kisat hemmottelee erityisesti lapsiperheitä heille suunnitelluilla alueilla, runsaalla ohjelmalla sekä lapsiperheiden tarpeet huomioivilla palveluilla.
Pienille kisavieraille on tarjolla Karpalon SnowKidz Talvimaa, joka on koko perheen hauska ja riemuisa ajanviettoalue. Alueella on Hiihtoliiton kansainvälisesti palkitun Lasten Lumipäivien innostavaa ja monipuolista lumiliikuntaa, toimintarasteja, mahdollisuus kokeilla mäkihyppyä HS6 –mäestä sekä nuotiopaikka, jossa voi itse paistaa kisamakkarat. Aikuiset voivat seurata hiihtokisoja ladun vierestä ja alueen mobiiliscreenistä. Ja jos kesken kisojen tekee mieli pyllymäkeen - sekin on mahdollista.

Suurhallin Festival Arena taas tarjoaa paikan hengähtää ja lämmitellä monipuolisten ruoka- ja kahvilapalveluiden parissa. Entistä isommassa puuhaparkissa riittää tekemistä; on askartelua, kasvomaalausta sekä seikkailu- ja toiminta-alue. Kaikki tämä sisältyy kisalipun hintaan.

Parkkilippu taskuun jo ennakolta

Pysäköintiliput ovat myös ennakkomyynnissä. Saapuminen kisoihin on helpompaa kun voit ajaa suoraan kisa-alueen viereen pysäköintimaksu taskussa.

Kun on paussin paikka kisatapahtumista, Hiihtomuseo on oiva kohde tutustua talviurheilun maailmaan ja leiskauttaa hyppy mäkihyppysimulaattorissa.

Salpausselän kisayleisö on tunnetusti värikästä. Kisatyyli kannattaa viimeistellä fanituoteilla, joita löytyy tämän vuoden kisaväreissä ja hauskana retromallistona.

« Takaisin