« Takaisin

Koronarajoitusten vaiheittainen purkaminen alkaa Helsingissä

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia. 05.05.2020

Helsingin kaupunki on aloittanut hallituksen koronarajoitusten purkamiseen liittyviin linjauksiin varautumisen. Rajoituksia ja poikkeusjärjestelyjä ryhdytään purkamaan kaupungin palveluissa ja toimipisteissä turvallisuusseikat ja ohjeistukset huomioiden.

Ulko- ja sisätiloja pyritään avaamaan julkiseen käyttöön mahdollisimman nopeasti. Turvallisuusnäkökulmien huomioiminen kuitenkin tarkoittaa, ettei kaikkia tiloja välttämättä saada avatuksi heti kesäkuun alussa.

Kirjastojen lainaustoiminta avataan erityisjärjestelyin mahdollisimman pian, jo ennen kesäkuun alkua. Kokonaan kirjastot kuitenkin avataan vasta kesäkuun alussa, jolloin toimintansa saavat avata myös esimerkiksi museot, teatterit, kulttuuritalot, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset.

Kaupungin ulkourheilupaikat avataan kokoontumisrajoitukset huomioiden jo 14. toukokuuta alkaen. Kilpailutoiminnan avaamisen mahdollistavista erityisjärjestelyistä odotetaan tarkentavaa valtion ohjeistusta.

Kaikissa kohteissa tullaan noudattamaan erityisjärjestelyitä, joilla taataan mahdollisimman turvalliset olosuhteet.

Alueellisesti rajattujen ulkotilojen, kuten esimerkiksi huvipuistojen, eläintarhojen ja elokuvateattereiden osalta turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen keinoin valmisteilla olevan valtion ohjeistuksen perusteella.

Ravintoloiden kesäkuun alussa tapahtuvaan asteittaiseen avaamiseen liittyvästä erityislainsäädännöstä tarvitaan tarkempia tietoja mahdollisimman pian, erityisesti mikäli ne edellyttävät toimenpiteitä kunnan viranomaisilta.

Rajat ylittävän työmatkaliikenteen ja vapaa-ajanmatkustuksen osalta tullaan harkitsemaan satamatarkastusten mahdollista uudelleenkäynnistämistä.

Tapahtumajärjestämisen osalta kaupunki noudattaa hallituksen linjausta, joka on voimassa heinäkuun loppuun asti. Yleisötapahtumia ei toistaiseksi järjestetä. Elokuu on suurtapahtumien osalta Helsingissä pääkuukausi ja se jäi edelleen linjaamatta valtion toimesta.

Yli 70-vuotiaiden suositellaan edelleen välttävän fyysisiä kontakteja, jonka vuoksi kaupungin hoivayksiköissä suunnitellaan uusia käytäntöjä turvallisten sosiaalisten kontaktien mahdollistamiseksi.

Varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa palataan lähiopetukseen hallituksen linjauksen ja ohjeiden mukaisesti 14. toukokuuta lukien. Etäopetus siis päättyy samalla.

Koulujen iltapäivätoiminta jatkuu entiseen tapaan. Koulujen toteuttamaa kerhotoimintaa ei kuitenkaan järjestetä toukokuun viimeisillä viikoilla. 

Lisäksi kaupunki valmistelee järjestämisvastuullaan olevan toisen asteen koulutuksen opetusmuotoja hallituksen suosituksen mukaisesti siten, että etäopetusta jatketaan lukukauden loppuun asti. Tämä mahdollistaa myös toisen asteen oppilaitosten tilojen mahdollisen hyödyntämisen perusopetuksessa. Asiasta pyritään linjaamaan vielä tällä viikolla.

Päiväkotimaksujen korona-aikaan liittyvä hyvitys puolestaan päättyy 13. toukokuuta.

Koulujen avautumiseen liittyy lukuisia erityisjärjestelyjä

On mahdollista, että opetusta tullaan perusopetuksessa porrastamaan. Opetusryhmät pidetään erillään koulupäivän ajan. Tämä edellyttää muun muassa lisätilojen löytämistä, jotta opetus pystytään järjestämään väljemmin. Lisäksi henkilöstö tulee toimimaan mahdollisuuksien mukaan saman lapsiryhmän kanssa ja välttämään siirtymistä yksiköstä toiseen. Järjestelyt vaativat kaupungilta lisähenkilöstöä ja muita resursseja.

Tilankäytössä noudatetaan opetus- ja kulttuuriministeriön, Opetushallituksen ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita, mutta asia vaatii paljon niin kaupunkitasoista kuin koulukohtaistakin pohdintaa. Riittävän väljyyden takaamiseksi selvitetään mahdollisuuksia opetuksen porrastamiseen ja otetaan käyttöön mahdollisia lisätiloja opetuksen järjestämiseksi. Tässä huomioidaan vapaana olevat kasvatuksen ja koulutuksen toimialan tilat ja käytetään mahdollisuuksien mukaan kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialan sekä muiden toimijoiden tiloja.

Kouluruokailu järjestetään oman luokan tai ryhmän kanssa, ei yhteisruokailuna ruokasalissa. Lähiopetukseen palattaessa noutoruokaa ei enää järjestetä perusopetuksessa.

Opetuksessa näiden kahden viimeisen kouluviikon lähtökohtana on panostaa erityisesti oppilaiden hyvinvointiin, yhteisöllisyyteen ja oppimisessa laaja-alaisiin taitoihin.

Erityistä huomiota kiinnitetään oppilaisiin, joilla on syrjäytymisen riski, joita on ollut vaikea tavoittaa etäopetuksen aikana, joiden opinnoissa eteneminen on hidastunut, jotka ovat putoamassa opinnoista, joilla on runsaasti poissaoloja sekä oppilaisiin, joilla on tehostetun tai erityisen tuen päätös. Oppilashuollon kuraattorit ja psykologit ovat myös käytettävissä ja pyrkimys on saada kouluterveydenhoitajienkin palvelut avattua.

Mahdollisissa poissaoloissa noudatetaan jatkossakin koulun normaaleja käytänteitä. Oppilaan ei pidä tulla kouluun, jos hänellä on mitään sairauteen viittaavia oireita. Jos oppilas sairastuu koulupäivän aikana, hänet siirretään välittömästi aikuisen kanssa erilliseen tilaan odottamaan huoltajaa.

« Takaisin