« Takaisin

Mielenterveystalo.fi -palvelulla jo yli 200 000 käyttäjää kuukausittain

HUS

Palvelun kuukausittaista kävijämäärää seurataan jatkuvasti ja 200 000:n kuukausittaisen kävijän raja on ylittynyt ensimmäisen kerran. Erityisesti omahoito-ohjelmat, joista saa apua ja työkaluja paitsi tavallisiin oireisiin ja eri elämäntilaisiin, ovat suosittuja. Myös luotettaviksi todetut ja itsearviointiinkin sopivat mittarit toimenpidesuosituksineen ovat käytetyimpien sisältöjen joukossa.

”Mielenterveystalon alkuperäinen tarkoitus on ollut muuttaa psykiatriaa. Väitän, että olemme päässeet kansallisen yhteistyön turvin siinä alkuun! Jo se, että kansalaisillamme on mahdollisuus saada työkaluja tilanteen arvioon ja helpottamiseen, voi ehkäistä paljon isoja ongelmia. Palvelumme on ulottuvilla arjessa niinä hetkinä, kun tarvetta on, kirjautumatta ja ilmaiseksi, ilman portaita taikka kynnyksiä. Mahtavinta on kuulla kokemuksia, joissa palvelusta on todella ollut hyötyä”, kertoo kehittämispäällikkö Reetta-Maria Roiha HUSista. 

Mielenterveystalon ammattilaisten osiossa mielenterveys- ja päihdeasioihin työssään kohtaavat ammattilaiset pääsevät kouluttautumaan ja hakemaan työkaluja työhönsä. HUSin tuottamat materiaalit ovat käytössä kirjautumisen takana. Tavoitteena on tarjota kaikille ammattilaisille mahdollisuus vakioituun ja laadukkaaseen hoitoon ja tukemiseen.

”Ammattilaisten osion huikea puoli on, että sen kautta pystymme joustavasti ja monipuolisesti tarjoamaan erilaisia työkaluja, jotka aidosti vastaavat ammattilaisten tarpeita. Ammattilaisten osiota täydennetään ja kehitetään jatkuvasti yhteistyössä ammattilaisten kanssa, ja kuka tahansa pystyy palautekanavan kautta ehdottamaan sisältöä tai muutoksia olemassa oleviin sisältöihin. Haluamme tarjota kaikkien ammattilaisien ja alaa opiskelevien käyttöön samanlaista kattavaa työkalupakkia, jotta potilaan hoito olisi mahdollisimman laadukasta ja tasalaatuista ympäri Suomen. Toivomme Ammattilaisten osion kehittyvän palvelemaan koko Suomen mielenterveyskenttää vielä paremmin. Olisiko sinulla tai kollegallasi meille ideoita yhteistyöstä? Ota yhteyttä! ” toteavat palvelusta vastaavat psykologit Ville Ritola ja Esa Nygren  

”Tänä vuonna 2019 panostamme siihen, että ammattilaisilla on Mielenterveystalo käytössään paitsi oman ammattitaidon kehittämisessä, myös tarjottimella potilaan työkaluksi.”

Hyödystä hoidon tukena kertoo myös kokemusasiantuntija Petriina Virtasen kokemus:

”Jos myöhään illalla ahdistukseni kasvaa ja pelottavat ajatukset linkoavat päässäni, ei hoitajaa saa enää kiinni. Tällöin etsin kännykästä Mielenterveystalon ahdistuksen omahoito-ohjelman ja palautan sen avulla mieleeni tärkeitä taitoja. Mielenterveystalo on kuin toinen hoitaja kännykässäni -aina valmiina auttamaan. Mielenterveystalo on aidosti kansallinen palvelu. Konkreettisen ja oleellisimman työn tekevät jokaisessa sairaanhoitopiirissä työskentelevät koordinaattorit, jotka päivittävät alueen palvelut palveluhakuihin sekä kertovat Mielenterveystalosta omalla alueellaan. Parhaimmillaan Mielenterveystalo on vakiopakettina osa potilaan hoitoa.”

”Käyttäjälukujen jatkuva kasvu sekä saatu palaute kannustaa palvelun ylläpitoon ja kehittämiseen entisestään. Tulee myös vahvistusta sille, että olemme oikealla tiellä!” kiteyttää kehittämispäällikkö Reetta-Maria Roiha.

https://www.mielenterveystalo.fi

« Takaisin