« Takaisin

Rajaton lähti joulukiertueelle junalla – nyt lauluyhtye ja VR kannustavat yhdessä vastuullisempiin valintoihin

Lauluyhtye Rajaton on lähtenyt perinteeksi muodostuneelle joulukiertueelleen, johon kuuluu peräti 16 konserttia ympäri Suomen. Rajaton on päättänyt matkustaa kiertuepaikkakunnille pääasiassa junalla ilmastosyistä.

Yhtye on aikaisemmin tehnyt joulukiertueensa vuokra-autolla ja lentäen, mutta lokakuussa julkaistu kansainvälisen ilmastopaneelin raportti ja kasvava ilmastoahdistus sai ennenkin ilmastoasioita esiin nostaneen yhtyeen valitsemaan tänä vuonna junan. 

”Tätä työtä ei voisi tehdä matkustamatta, mutta viimeaikaisten hälyttävien ilmastouutisten vuoksi olemme päättäneet käyttää kiertueella pääasiassa junaa. Olemme matkustaneet junalla ennenkin ja havainneet sen mukavaksi matkustustavaksi, joihinkin keikkakohteisiin pääsee itseasiassa ketterämmin junalla kuin autolla”, kertoo yhtyeen jäsen Soila Sariola.

Rutkasti vähemmän hiilidioksidipäästöjä

Rajaton Joulu 2018 -kiertue alkoi 21. marraskuuta Vaasasta ja jatkuu aina joulun kynnykselle. Matkakilometrejä kertyy reippaasti, joten ilmastoystävällisemmän kulkuneuvon valinnalla on merkitystä.  

“Rajattoman yhteistyöehdotus yllätti meidät erittäin positiivisesti. On upeaa, että artistit tekevät vastuullisia valintoja ja ovat valmiita puhumaan niiden puolesta. Olemme ylpeitä siitä, että 95 % junistamme kulkee hiilineutraalisti. Mieluummin mekin pitäisimme ne valkoiset joulut, vaikka lumi ja tuisku eivät aina olekaan junaliikenteen parhaita kavereita”, Maisa Romanainen, VR:n Matkustajaliikenteen divisioonajohtaja, kertoo.

Ennätysmäärä säästölippuja myyntiin

Kannustaakseen vastuullisempiin valintoihin VR vapauttaa tänään torstaina 29.11. myyntiin ennätysmäärän edullisia säästölippuja.

“Viimeaikaisessa ilmastokeskustelussa moni kuluttaja on vaatinut ilmastotekoja valtiolta ja yrityksiltä. Säästölippuja tarjoamalla haluamme tehdä ympäristöystävällisestä junamatkustamisesta varteenotettavamman vaihtoehdon ja näin kantaa omaa korttamme kekoon yhteisissä ilmastotalkoissa”, Romanainen jatkaa.

« Takaisin